Kolme perästä karkurein brovningit taskussa, vyöllä puukot! Ah, miten rauhaa romanein rikkoi tuon parin kuumat suukot! Yksin poikanen kihara-pää nojaa huoletta kuistin penkkiin, kyynärän-korkea, hyräjää, löi jalan reimasti lenkkiin: "Ai meen kaale!" — Ei enää jatkaa juhlaa käy, — Savonlinnaan he matkaa.
Peittoon pirpanat paljaat taas äidin lämpöisen vaipan alle, — Säämingin akka jo sumpit kaas pannusta tanhualle. Matti tukkaansa takkuisaa huoaten raapii pyöriess' akkain, — Saara jo seljin kellahtaa kuormalle tyynyjen, porsaiden, vakkain. Ohjista sotaa käy kaks poikaa: vaari uhkaa, ja piiska roikaa!
Niin pois haipuu ne järvenjään aukeelle, konkarit nuo helavaljain, — soitellen, huiskien vemmeltään, liehuissa liinain, vöitten ja taljain. Käheenä Urho reuhaa sen kintereill' yhä poistuvan joukon, — Hurrikin ryömii häpeillen piilosta kuistin loukon. Sinne ne haipui, siellä ne pauhaa. Himala henkii entistä rauhaa.
Niin, maaseudun jos poika nyt mie oisin kuin synnyin, mut onni siirti, kai mua vienyt ois noitten tie! Mut elon kiitos silti: jo piirti kirjaani ne sadat seikkailut, vaihtelot ainaiset, täällä ja siellä! Ja — nyt kaksiko istunut täss' olen kuuta jo, tyynellä miellä? Tääkö bohemia? Kaipuu jo hyytyy? Vain runon vaihteesen, onneenko tyytyy?
Kaali pöytähän kannetaan, verkkaan kulkee pila ja juttu, — romani-vieraita muistellaan, — muu puhe vanha tuttu. Päivä pilvinen tummenee, — kaukana taivaan harmaan äärillä vienosti puuntelee. Verkallensa ja varmaan mustuu peltojen valkea aukeus. Pirtissä raskas raukeus.
Maalisk. 1910.
KYLÄPAJALLA
Laaksosta, vihreistä metsistä nousee, kaartelee kylä-vaaralle valtatie, raitille, vierille tähkiväin laihoin. Rinteellä yhtyy sen seuraan toinen tie: kahdenpa tien käsikoukussa maja on, kyläsepän paja on.
Tonttuna karsta sen uksesta kurkistaa neljän korkean koivun alta, siinnokkaan sini-taivaan alta, heinäkuun iki-hurmaavan taivaan. Helskynä loitos kuuluu ja jyske, palkeen puhkina, kipenten parvi lehvihin suitsee; ja sisään kun astuu, ikkunan liekkien paahtaman kautta juoksee auringon kultaiset loimet.
Nokinenä poikanen palje-varressa kiikkuu. Pullehin poskinpa tynnyripalje puhaltaa puuskuttaa sysi-ahjoon, josta kirkkaiden kipenien vaapsahais-laumaa tupruttaa ylös räppänä-tottoon huriseva hormi.