Vanha Saara, se kurttu-suu, rukkien taakse kiertää, istuu, polkee ja innostuu, sormia nuollen kehrää ja hiertää. Sitten huutaa emäntää, kerjää villoja, voita ja jyvää. Toinenpa tiuskii nyt, sysi-pää: "Mit' sie kiusaat ihmistä hyvää! Antaa se muutenkin … käyjille hangen!…" Poikain kuoro: "Maaro mangen!"
"Mangi, maaraa!" hymyilee emäntä, kaalia täyden tassin pienelle tytölle sukaisee. Tyttöpä kaaliin piipunrassin pistää ja kerkeesti suuhunsa vie, — irvien kaalin kaataa ja hylkää. Äitipä siihen: "Voi sun … ja sie, sie dzhungiboskero … outat jo ylkää!" — Poikaset pienet nyt kaalin nuolee, vaurahin lastusta luskan vuolee.
Kahvikin roihulla kuohahtaa, — kaan hin chihko! — muijat kun mieroo, lapset ja porsahat teuhuaa, — piippu-leuat kauppoja hieroo. Mutta Jalamar, aitan luo hän talontyttären Tiinan johti; sinne nyt pulskimman raudikon tuo. Kohta he kiitävät lounatta kohti, kasvot niinkuni lyijy, — vilkkuu kaukaa ilkkuen ryijy.
Uunilla poiat laulelee, — vääntävät päreestä pyssyn, maasta he veikolta ampaisee pois takaraivolta virkatun myssyn. Veikko suuttuu ja vartaalla lyö, kiroja ottelun kiljuna raikuu. Äitipä kädessä setolkka-vyö hätään, ja kiihkeä romani kaikuu: "Ai tuut dinalo! Ja tuo naia kohta jo aikoo! Tuolleko Kaia!"
Vakava Saara pussistaan kaivoi, kehruun jättäen, kortit, kalseus harmailla poskillaan järjestää nyt sortit. Vanhus mairean kohtalon emännän osaksi povaa. "Tavaran ylitse talossa on ollunna kolme juttua kovaa… Omasi takaisin saavan näytät… Vanhaksi elät … keppiä käytät…"
Myöskin piian-pallukat povarin sanan kuulee: "Monessa paikassa raskahat huolet on … niin että harva luulee Kirjan … turhan kirjan saat. Voi huliviliä… Viisahana, pysykin, vaikk' ois mantaalin maat! Tottele povarin sana, siitä et pääse et ympär, et yli… pois kissa siitä! … se toinen ei hyli…"
Isännän nuoremman merkit nää:
"Hempunna äsken olet
tyttöä valkean-verevää,
niinhän? antanna sormukset, solet. —
Dioneses! Nyt totuus näy!
Hautajaisia juodaan, —
elähän pahastu, niin se käy.
Kah, jo nuorikko taloon tuodaan. —
Mut enää en pane, valhetta syydä!
Onk' sulla porsasta myydä?"
Silloinpa kupit jo kalisee, Saara ja kaikki kahville töytää, — pannu ja kannu kiertelee, — sankkana höyry kattaa pöytää. Mutta poiat, ne piki-päät, uunilta parkunan päästää: "Eikös ne akan-syöttiläät meille yhtänä aio säästää!" Herroille Säämingin akka nyt kantaa uunille kahvit, sokurit antaa.
Näin piti pitonsa kaikki muut
paitsi Jalamar ja Tiina;
hymyhyn myös veti partaiset suut
Kuopion lauhkea "Savon viina."
Mutta Tiina ja Jalamar, hei?
Poika ukselta parkas:
"Jalamar roisto orhini vei,
Juonaan tyttären kanssa karkas,
piiat sen läävän parvelta keksi!" —
Siitäpä touhu hirmuiseksi.
Pois pojat uunilta loiskahtaa, pihalle juoksee miehet ja naiset! Huutoa, kämmenten huiskinaa, — silmät ja posket hehkuvaiset, — heiluu nyrkit, ja pelaa suut kilvalla suomea, romani-kieltä: "Noodako Deevel!… Katkomme luut!… Kyllä ne nimismies tuo pakotieltä!…" Juonaalta, konsa hän taskunsa tarkkaa, vei tytär kuusikymmentä markkaa!