"Tähti vilkutti hänelle, siltä tuntui prinssistä… Vilkutti aivan kuin kutsuen … kuiskaili ihmeellisestä sulosta … ikäänkuin vietteli häntä luokseen, tuonne korkean vuoren yläpuolelle!

"Eikä prinssi päässyt! Eikä hän saanut tähteä linnaansa … hän, joka luuli sen saliinsa mahtuvan: niin oppinut kuin hän aikaansa nähden olikin, uskotteli hän sellaista. Ei, siitä yrityksestä ei tullut mitään, vaikka hän turvausi kaikkiin Indian ja Arabian sulttaani- ja kaliifikuntien tiedemiehiin, taitureihin ja taikureihin.

"Kuninkaanpoika oli kovin onneton!

"Suurimmassa kammiossaan, jonka katto kaartui kuin merkillinen, ainoastaan unessa nähty taivas, istui hän pitkät ajat kalleilla pieluksilla, torjuen luotansa seuranpitäjät, jopa hauskimmat ja ihanimmat. Istui vuoroin valittaen ja vuoroin sanattomana. Silloin tällöin puhkesi hänen ahdistetusta rinnastaan mitä raskain huokaus, valitustakin vaikeampi. Hän oli nimittäin jälleen katsonut kattoon, ja se oli hänestä niin surullinen, koska siinä ei säteillyt tuo tähti, vaan välkkyi hänelle itämaisen ikkunan alabasteriruudun aukkosista.

"Todellakin, prinssi oli onneton.

"Niin, hän kuoli lopulta surusta … raukka!

"Tietysti hän oli hyvin epämiehekäs.

"Mutta nyt, ihminen, sinä, joka kärsit ja häpeät valittaa suruasi, kuule! Sinä, joka olet ehkä köyhä ja jonka elämäntaistelu on kova ja posket kenties nälästä noin kalpeat. Ja muutkin, ne, jotka ovat sairaita … eivätkä jaksa turvata rakasta vaimoaan tai heille vielä rakkaampia lapsiaan… Niin, jos ystävät ja toverit ovat heidät jättäneet, tai kunnia, heille kultainen ja viettelevä tähti, ei heidän mielestään ole lähestynyt heitä… Jos jälleen kyvyttömyys, Luojalta saatu sekin, taikka ajan henki on syrjäyttänyt sinut niin, että olet katkera … syrjäyttänyt kilpatanterien pölystä ja tungoksesta; jos puolisosi tahi rakastettusi on ollut sinulle kova, tai jos muuten on sinua loukattu; jos tunnet veristä vihaakin väärintekijöitäsi kohtaan; jopa lienee sinulle sattunut varmaan kaikkein surullisinta, nimittäin että ystäväsi kuolevat ja rakastamasi vaipuvat hautaan, joten et koskaan enää kuule heidän iloista taikka lohduttavaa ääntänsä; niin, vieläkin, olitpa sinä tai joku muu mistä syystä tahansa kärsivä: valita ja valittakoot! Valita siten, että ponnistat elää. Kuninkaanpoikakin valitti … mielestäsi vähästä; mutta uskomme olevan paljon niitä, jotka valittavat melkein yhtä vähästä. Ei ole heikkoutesi vika: se on Luojan luoma sekin. Elä ja ponnista! Sure julkisesti tai salaa … ole ylpeä … vaikkapa soimaa toista, jos tuska vaatii; lohduta itseäsi maljalla, runoilla … etsi ystäviä, jotka kuuntelevat sinua. Usko olevasi sankari, joka kestää paremmin kuin mikään hemmoiteltu prinssi.

"Kyllä jumalainen prinssi, jolla oli kaikkea, kuoli siitä, ettei hän saanut taivaalta tähteä. Siis paljon suurempi oikeus on sinulla kestää kohtalosi … niinkuin ihminen jaksaa. Ehkäpä tapahtuu näin ajatellessasi ihme: kipu lievenee, ja kärsivä saa jotakin, mitä haluaa … jonkinlaisen tähden. Niin, lopulta taivaan kauneimman tähden: ajatuksen, että suru on lyhyt … elämä on lyhyt.

"Kuninkaanpoika, jolta ei puuttunut mitään maailmassa, saavutti varmaan tähden kuoltuaan…"