Näin puheli enkeli, syvästi hymyilevin huulin, ja levitti siipensä kärsivän ylitse. Ja katso, kun hän oli lohdutellut ihmistä, ei onneton enää … halunnutkaan valittaa niin usein kuin ennen.
Satu jättiläisestä, jolla ei ollut sydäntä.
Muistaneeko joku erästä satua jättiläisestä, jolla ei ollut sydäntä? Tai jättiläisestä, jonka sydän ei ollut hänen ruumiissaan, vaan sellaisessa ihmeellisessä kätkössä, etteivät hänen vihollisensa voineet sitä löytää eivätkä siis iskeä siihen aseilla ja voittaa häntä.
Paljoa muuta kuin tämän en muista enää sen lapsena kuullun taikka luetun sadun juonesta ja seikkailuista.
Mutta haluaisinpa nyt kutoa omaa satua tuon vähäisen rungon ympärille … satua, joka kehittynee kuitenkin suuresti entiseen vivahtavaksi.
Satuni jättiläinen eli … Afrikassa.
Se, että hän eli siellä, on kai huvittava päähänpisto; mutta sadussa ovat monet ja kummalliset ihmeet luvallisia. Sanokaamme niin ollen, että hän eli sillä rannikolla, jossa asuu beduiineja, berbereitä, neekereitä ja melkoinen joukko europalaisiakin.
Se on kaunis seutu … mielestäni mukavin mitä tiedän. Siellä paistaa aurinko paljoa ihanammin kuin Europassa, jo keväällä joskus niin sanoakseni kahdella auringolla. Ja taivas on juuri siellä melkoiset ajat vuodesta todellakin sitä syvästi sinistä muistuttavaa, jollaiseksi unelmoimme etelän taivasta; niin, aika tavalla se vivahtaa jo siihen sinisyyteen, jota unelmoimme. Sillä vastaisiko todellisuus edes tässä suhteessa unelmia?
Pohjoisempana tuota mainitsemaani rannikkoa ei ilma kuitenkaan ole niin komeaa kuin se on tällä sadun seudulla.
Muuten näkee siellä maisemina korkeita kukkuloita, joilla hohtaa itämaalaisia kaupunkeja, valkeita ja muureilla vyötettyjä. Kaupunkien porteille nousevat varjottomat, usein raamatullisen alakuloiset tiet.