Niin meni tunti myllärin kuulematta, miten toiset tahtoivat vastauksia jaettavista irtaimista … heinähangoista ja särkiverkoista. Myllärin sielussa on nyt kirkasta. Hän tuntee helpoituksen tulevan, tuntee jo lähestyvän Jeesuksen, jota hän on rukoillut avukseen. Kuolema joutuu…
Helppo on hänen pyytää luokseen lähimmäisiään, joista eräät lähestyvätkin, ja anoa heiltä anteeksi kaikkia rikkomuksiaan. Omaiset eivät kuule tällä hetkellä hänen kehoituksiaan, he riitelevät keskenään. Mutta ei se mitään tee, heti tulee helpoitus, hän näkee Jeesuksen astelevan itseään kohti … hohtavasta ovesta. Hän on kaikesta irti, kaikesta…
Kaikestako?
Kaljupäinen veli ja myllärin muori riitelevät nyt siitä ruuhesta, jolla mylläri on käynyt kymmenet vuodet laskemassa pyydyksiään lampiin, kesäiltoina. Laskemassa omia kutomiaan verkkoja … kudottuja hiljaisina talvipuhteina, monesti yksin istuen, suruissaan siitä, että vaimo on ollut poissa. Ruuhi on, kuten jo ilmaistu, vanha ja varsin laho, vaikka mylläri on sitäkin paikkaillut; kaikkihan loppuu aikanaan. Mutta silti käy siitä nyt ankara kiista. Niin, kiista sellainen, että muori viimein ikäänkuin karkaa lankonsa kimppuun, ajaakseen hänet pois talosta. Silloin menee myllärin sisar veljensä puolelle, hän tuuppaa muoria. Muori vimmastuu ja antaa lihavasta kämmenestään kälyään laihalle nenälle, jopa aikoo tarttua hänen tukkaansa. Käly myöskin puolestaan muorin tukkaan. Niin he ottelevat ovella, jolta katselijat väistyvät oikealle ja vasemmalle, enimmät nauraen.
Mylläri voihkii nurkassaan, yhä hiljaisemmin ja palavammin, kovin hiljaa:
"Tule, Herra Jeesus! Tule, tule, Herra Jeesus."
Myllärin silmät ovat kirkkaat. Omituisesti kirkkaat: ei niissä ole hänen tavallista katsettaan, vaikka sekin on ollut aikoinaan ihmeellisen kirkas, varsinkin silloin kun hän oli aivan terve.
Mutta vielä tulee niihin se tavallinenkin katse, vielä kerran.
Muori on joutunut alakynteen ottelussa kälynsä kanssa. Myllärin sisar on pitkä ja notkea, myllärin muori lihava ja leiniäkin kärsivä. Niinpä saa sisar tyrkätyksi vastustajansa luotaan; muori on kaatua, hän on iskeä otsansa paatisen takan nurkkaan. Loukattuna ja häväistynä katselee muori ympärilleen. Joku vieraista naurahtaa … sepän oppipoikakin: sellainen se on, hävytön! Eipäs aina sellainen, vaan ainoastaan ihmisten nähden! Muori itkeskelee avuttomana, ja katsoo sänkyyn, jossa mylläri tekee kuolemaa. Nyt tulee muori miehensä luokse, ikäänkuin painautuen turvaan. Hän itkeskelee:
"Tällä tavalla runttiloivat minua … elävältä syövät…"