Katua hänen pitäisi … syntejään. Kuinka se oikein oli? Viimeksi muutama kuukausi sitten et hän lainannut tuhatta markkaa naapurille … joka olisi käyttänyt hänen mielestään rahat talokeinotteluun … Olisi pitänyt lainata, ehkä ei pyytäjän tarkoitus ollutkaan keinotella tällä kertaa. Ja anteeksi pitäisi anoa muitakin syntejä. Onhan niitä. Jo nuorena tehtyjä… Kova mies ja ahnas mies hän on mielestään ollut; osannut hommata itselleen Hiesunkin, hyvän paikan… Vaikkei hän jaksa enää muistaa, missä muussa tilaisuudessa hän viimeksi oli saita kuin kieltäessään tuota tuhannen markan lainaa, niin… Täytyy katua … herätä edes viimeisillä hetkillään. Täytyy luopua maallisista … ilomielellä … antaa ne kenelle tahansa. Taikka antaa niinkuin heikko ihmisjärki oikeudenmukaiseksi katsoo. Siis vaimolle, joka on hänelle laillisesti läheisin ja vaalisi parhaiten Hiesua, parhain osa. Ja toisille omaisille muuta.
Anottuaan riiteleviltä vettä janoonsa ja saatuaan äänensä nopeastikin kuuluville, koska sekä sisarukset että muori sattuivat pitämään häntä tällä hetkellä tarkoin silmällä, pyytää mylläri luokseen todistajia. Heille hän lausuu viimeisenä tahtonaan, että itse mylly ja myllytuvan puoli Hiesun tilaa on jäävä hänen vaimolleen, mutta seppä Kuvajan asuma mökki hänen veljelleen ja sisarelleen sekä heidän perillisilleen, mutta ei ennenkuin Kuvajan vuokra-aika loppuu.
Tätä kovaa testamenttia itkee nyt myllärin muori, jopa soimaakin kuolevaa. Mutta kauan ei hänellä ole aikaa itkeä … eikä ajatella myllärin kuolemista. Sillä kun kiinteä omaisuus on tällä tavalla jaettu, alkavat veli ja sisar vaatia yhtä tarkkoja määräyksiä myöskin karjasta ja irtaimesta. Kenelle on tuleva ne ja ne lehmät? Kenelle kolmivuotias härkä? Matin lehmiä on käytetty hänen veljensä talossa, kolme kertaa ilmaiseksi; siksi tahtoo velimies nyt kuolevalta nuoren härän, ja kenelle tulevat toiset puolet talrikeista, kaksi kappaletta, koska syöjiä ei ole niin monta kuin ennen? Paitsi kahta lehmää sanoo sisar ottavansa vielä toisen rainnan ja isomman, kuparisen kahvipannun, sillä hän se on hoidellut veljen lehmiä, myllärin eukon juoksennellessa joutavan jäljillä. Ja keitellyt on sisar yksinäiselle miehelle ruuat ja kahvit. Entä myllärin vaatteet, se hänen vielä uusi sarkapukunsa, muutaman vuoden vanha, minnekäs ne jäivät?
Kaikista tullaan tahtomaan kuolevalta määräyksiä.
Kuoleva voihkii ja valittelee. Julmaa on kuulla noiden onnettomien sanoja… Avuton ja yksinäinen hän on… Turhalta hänestä tuntuu ratkaista heidän riitojaan. Hän kysyy ainoastaan, eikö pappia jo ala tulla. Mutta ei sitä vielä kuulu näkyvän … Mäkkyiskylän pitkällä ja suoralla tiellä. Täytyisi odottaa. Turha kehoitus: lähdettävä hänen on.
Itsensä täytyy hänen selvittää asiansa Jumalan kanssa. Erottava on tästä maailmasta, pidettävä sitä ihan kuin olemattomana.
Ja eikö hän jaksakin erota?
Eikö kaikki ala kirkastua hänen ympärillään?
Mylläri näkee jälleen sen valkean, joka ilmestyi hänelle unessa. Enkeli se oli tosiaan, eikä mikään ihminen, niinkuin hän oli kuvitellut ihmismielessään. Ei ihmisistä tässä apua: ainoastaan Jeesuksesta! Niin on avuton ihminen hädän hetkellä, viimeisen ja hirveän hädän, kuolemantuskan. Minne hän joutuu? Mylläri toistaa muiden riidellessä:'
"Tule, Herra Jeesus. Tule, tule!"