Olla tällä tavoin pitkät ajat … ehkä enimmäkseen vieraskielisten tappotoverien parissa … saattamatta koskaan toivoa pääsevänsä takaisin kotiseuduille.
Mutta jos hän oli muukalaislegionan mies, niin miten hän asui keitaassa? Kuinka hän ei marssinut Marokossa tai Indian aarniometsissä?
Miksi hän oli keitaassa … joka on erämaan laineiden välissä niinkuin sorsanpesä merenpoukamassa.
Näin on asia, että hän tosiaan piileskeli siellä. Suurvaltojen sota oli syttynyt. Saksalainen oli paennut joukoistaan, taistelemasta omaa isänmaatansa ja sen liittolaisia vastaan. Hän piiloutui tähän syrjäiseen paikkaan … etäälle Saharaan.
Hyvää kätköä hän tarvitsikin. Sillä armoton rangaistus kohtaa muukalaislegionasta karannutta miestä. Siinä armeijassa on kuri yhtä hirveä kuin leipä ja eläkkeet hyvät. Jos joku legionalainen esimerkiksi haavoittuu, kun väistytään alkuasukkaiden edestä, haavoittuu niin pahoin, ettei hän jaksa itse kävellä, ammutaan hänet. Niin väittää huhu. Tovereita ei uhrata turhaan taisteluun hänen tähtensä. Ja parempi hänen onkin kuolla kuin joutua vimmastuneiden vihollisten käsiin, muhamettilaisten ja muiden pakanain, ehkä ristiinnaulittavaksi.
Jos käy täten laillisessa sodassakin, miehen täyttäessä velvollisuutensa, niin kuinka sitten karkurille? Hän ei ole enää toveri eikä edes ihminen, vaan koiraa kelvottomampi. Hänen kohtalonsa on hyvin häpeällinen kuolema … milloin hän joutuu kiinni.
Tämän miehen piilopaikka oli kuitenkin hyvä. Jollakin legionansa epätoivoisella marssiretkellä Saharassa hän oli sen keksinyt … eikä ollut ilmaissut sitä toisille. Kenties hän jo silloin aavisteli karkaamistaan? Sellaisen kätkön oli hän löytänyt keitaassa, että uskoi nyt voivansa säilyä siellä sotalakien kostolta.
Sadun asiaan ei kuulune selvitellä, miten hän lienee keitaaseen kulkenut … jalkaisin, kamelilla vai tavallisella ratsulla. Kaikki on sadussa mahdollista. Ehkäpä oli hän tullut jalkaisinkin, koska hän oli legionan elämässä hirveästi karaistunut mies.
Miltä näytti se keidas?
Saharan pohjoisreunalla on punertavia vuoria ja niiden välissä ylätasanko, jossa on suuria ja rikkaita kosteikkoja: paljon hedelmäpuita, niin paljon, että siellä saattaa kulkea kilometrinkin aprikoosien, kirsikkain ja oranssien kukkasten keskellä. Melkein samanlaisia ovat myöskin varsinaisen Saharan isot keitaat. Mutta jättiläisemme kätkö oli hyvin pieni. Siellä ei ollut enempää kuin kuusi taatelipalmua ja joku persikkapuu. Sellainen oli tämä saari hiekkameressä…