Aumolan isommassa rakennuksessa on, porstuaan tullessamme, oikealla kädellä kaksi isohkoa kamaria, vasemmalla iso pirtti, jonka takana myös on kaksi kamaria. Pirtissä on iso takka, jossa loimottava valo pimeänä aikana niin ystävällisesti valaisee pirtin tummia seiniä ja valkoista lattiaa; veistinpölkky, kehruurukki, kangastuolit, pitkä pöytä, rahit y.m. tavalliset nähtävät talonpojan pirtissä ja uunin päällä tuo pohjoismaiden asukasten paratiisi, jossa ruotivanhus venyy pitkää pituuttaan yhtä onnellisena kuin lazarooni päivänpaisteessa kirkon portailla jossaki Italian kaupungissa.
Kamarit porstuan oikealla puolen ovat vieraita varten. Seinillä riippuu kuvia, moniaat esitellen, vähemmän onnistuneessa muodossa, Vanhan Testamentin tapahtumia, toiset kuvaillen mainioita henkilöitä historian alalta, vielä toiset sisältäen onnentoivotuksia isäntäväen häiden ajalta, jotka tilattua on tehnyt joku runollinen luonne markasta tai puolestatoista kappaleen, teksti reunustettuna kukkaruukuilla, enkeleillä j.n.e.
Pienellä puolella eli pienemmässä rakennuksessa on porstuan toisella puolen iso maitokamari viidellä hyllyrivillä, täynnä valkoisia hulikoita, jotka sisältävät Kekrin antimia. Toisella puolen porstuaa on pirtti ja kaksi kamaria, toinen vanhan emännän asuinhuone, toinen "romukamari".
Luokaamme nyt silmäys isäntäväkeen tässä talossa.
Aumolan isäntä — Esa — oli, kertomuksemme kun alkaa — 30-vuotias. Hän oli ruumiiltaan roteva, mustaverinen, rokonarpinen, käytöksessään arvoisa ja ystävällinen. Vaikka hän pääasiallisesti piti itseään maanviljelijänä, ei hän ollut ensinkään laiminlyönyt henkensä vaurastumista lukemisen kautta ja täten luonnolliselle teräväjärkisyydelleen hankkinut melkoisesti pätevän tieteellisen perustuksen ja sisällön. Nämät edut yhdistettyinä luotettavaan luonteesen, kohottivat Esan ylemmä vertaisiaan pitäjäässä. Tämä etevyys ei voinut olla herättämättä kateutta useissa, joita Esa esti kunnallisella alalla ensimäisinä ilmaantumasta. Huhuja pantiin liikkeelle hänestä e.m. että hän katovuosina oli myynyt viljaa hyvin kalliista hinnasta ja armottomasti "nylkenyt" köyhiä. Ei ole kieltäminen, että näissä huhuissa oli osaksi perääki: että Esa katovuosina jyväkauppansa kautta oli rikastunut, vaan ei hän siltä ollut köyhiä nylkenyt, vaan päin vastoin useille heistä ilmaiseksi lahjoittanut viljaa.
Kumppanikseen elämän huolissa ja iloissa oli Esa valinnut erään ison talon tyttären, joka myös kauneutensa kautta oli tyttönä ollessaan kosolta ko'onnut kosioita ympärilleen. Helenalla olivat hienot kasvojen piirteet, solakka vartalo ja miellyttävä käytös. Näistä ulkonaisista eduistaan ei Helena osoittanut olevansa tietämätön; tahtoivatpa moniaat syyttää häntä ylpeydestä. Hänen käytöksessään useita kohden ilmestyiki jonkinmoinen ylpeys, vaan tämä ylpeys ei perustunut noihin ulkonaisiin etuihin, vaan siihen, että Helena ei voinut olla julkisesti osoittamatta ylenkatsettaan kaikenlaista ahdasmielisyyttä vastaan, ilmestyipä se sitte kauniissa tai rumissa, rikkaissa tai köyhissä. Muutoin Helena oli hyväsydämminen, varsinki köyhiä vastaan.
Viisi viikkoa ennen kertomuksemme alkua oli tälle pariskunnalle syntynyt perillinen, jolle kasteessa pantiin nimeksi Valpuri.
Lovisa — Helenan äiti — oli, lapsensa kun naitiin, muuttanut Aumolaan, sillä häneltä oli mies kuollut viisi vuotta sitten. Miesvainajansa kanssa Lovisa ei ollut elänyt aivan kehuttavan onnellisesti, sillä mies oli ollut erittäin itara, josta syystä Lovisa ainoastaan petollisuudella oli saanut hankituksi itselleen välttämättömimmät tarpeet. Vähitellen oli Lovisa tullut vakuutetuksi siitä, ettei valhetteleminen ja petollisuus olleet mitään moitittavia puolia, kun muka pakosta tapahtuivat. Lovisa oli ulkomuodoltaan pulskannäköinen, mieleltään iloinen ja vasta 45 vuoden ikäinen.
Perheesen kuului vielä Esan lähes 70-vuotias isä, joka vietti vanhuutensa päivät poikansa luona. Vanhus ei vähän ylvästellyt poikansa etevyydestä, jonka hän, jotenki suotta, piti perintönä itsestään. Esan ylevä mieli ei kuitenkaan tullut loukatuksi siitä, että vanhus silloin tällöin julkisesti puhui siitä, "mikä Esa nyt olisi ilman semmoisetta kasvatuksetta, kun hän, (E), oli nauttinut", josta, sivumennen sanoen, ei ollut liioin kerskailemista.
Vähän alempana joen varrella kuin Aumola ja sen toisella puolen näemme korkealla joen töyräällä talon, joka kaikissa suhteissa oli edellistä vähäpätöisempi. Pilveisen talo maalaamaton, kun Aumolan talo oli punaiseksi maalattu eikä siinä ollut kun yksi päärakennus viidellä akkunalla joelle päin.