Pilveisen isäntä, Tapani, oli Esaa 2 vuotta vanhempi. Hän oli lyhytläntä, sievännäköinen mies, erittäin huolellinen pukunsa ja ulkonaisen siisteytensä suhteen. Kylään mennessään hän harjasi hiuksensa erittäin huolellisesti ja puhdisteli vaatteitaan, nykkien niistä hyppysillään villan hiutaleita ja muuta tarttuvaa sekä silitellen niitä vuorotellen su'alla ja kastetuilla sormenpäillä. Liikunnoissaan Tapani oli hyvin säännöllinen: käveli sysäämällä sivujaan vuorotellen eteenpäin ja väännellen ruumistaan. Hänen puheessaan ilmestyi myöski joku ruuvimaisuus, jota hän keskusteluissaan vaimonsa kanssa, läheisen tuttavuuden vuoksi, ei katsonut tarpeelliseksi aina noudattaa. Vaimoihmisiä Tapani aina silmäili suurella tunteellisuudella, josta hänen arvoisa vaimonsa ei ollut miehelleen kiitollinen. Koska tämä "parempi puolisko" Tapania tahtoi joskus liianki ankarasti aisoissa pitää, niin Tapani, kostaakseen, mulkoili ja puhutteli naisia "kaikesta sielustaan ja mielestään", pitäen tämmöistä menettelyä terveellisenä vastapainona vallanhimoiselle vaimolleen. — Muutoin Tapani oli siisti mies: ei juonut, ei edes tupakoinut. Tapanin arvoisa puoliso — Sofia — oli pitkä ja hoikka, ei ruma eikä erittäin kauniskaan (Tapanin arvostelun mukaan). Hänen kellertäväin silmäinsä iskut osoittivat, mikä päättäväisyys asui hänessä. Sofian äiti oli hääiltana sanonut Tapanille: "suoloista ei sinulle tule puute, kun Sofian saat", johon lohdutukseen Tapani hiukan ylimielisesti oli vastannut: "minä pidänki suolasta". Palvelusväki tunsi kyllä, ett'ei ollut kissanpoika niskassa, kun Sofia heitä joskus kosketteli ja Tapanikin tavallisesti alistui vaimonsa valtikan alle. Joskus hän kuitenkin piti puolensa, jolloin vähäinen perhekohtaus, "elämää täynnä", suoritettiin, joka päättyi joko niin, että Tapani sai pari ankarata korvapuustia tai niin, että hän uhkasi hakea paremman akan, ja tosiaanki lähti karkuun, jolloin Sofia lähti häntä palauttamaan ja torumalla sekä itkemällä sai Tapanin kotiinpäin kääntymään. Sitten sovittiin vakuutuksilla, että "tämä oli viimeinen kerta", koko ilmoitus kuitenkin oli vielä vähemmän luotettava, kun silmänkääntäjien y.m., kosk'ei nuo viime kerrat olleet pari tai kolme, vaan lukemattomia.
Tapanilla ja Sofialla oli yksi poika, Hannu, joka kertomuksemme alkaessa alotti toista ikävuottaan.
Noin kolme virstaa Pilveisten talosta ylöspäin jokea eikä juuri sen varrella asui pari kertomuksemme päähenkilöä. Takalon torpasta oli puoli vuotta sitte kuollut mies, joka jälkeensä jätti lesken ja kolme lasta. Nuorin lapsista, joka kertomuksessamme on valtaava hyvin tärkeän sijan, oli, kertomuksemme alulla viisi viikkoinen, vanhin kahdeksanvuotias ja keskimäinen viiden vuoden vanha. Kaksi lasta oli kuollut. Leski — Elsa — oli kolmenkymmenen ijässä, jotenki tavallinen sekä ruumiin että sielun puolesta. Elävä mieliala johti hänet usein puhelemaan enemmän kuin tarve vaati ja kun hänen muistinsa joskus petti, puheitaan korjailemaan, joka tapa vähensi niiden luotettavaisuutta, niin että löytyi pilkkasananparsi: "ta'attu kuin Takalon Elsan puhe". — Lesken varat olivat vähänlaiset, vaan hän oli tytyväinen tähän vähäänki.
Kertomuksessamme ilmestyy useita muita henkilöitä, kuin yllämainitut, vaan, ollen sivuhenkilöitä, emme katso tarpeelliseksi niitä ennakolta esitellä.
II.
Oli muuan noita Pohjolan valoöitä, joiden omituista suloa eteläiset maat eivät voi aavistaa. Linnut olivat hetkeksi vaienneet laulustaan, paitsi laulurastas, joka viitikossa ihastuksen sekaisella surulla lauloi Pohjolan kesän suloutta ja lyhyyttä.
Ihmislapset olivat levottomasta hyörinästä vihdoin vaienneet lepohon. Sofia, Pilveisen emäntä, oli pari tuntia nauttinut vähemmän levollista unta, kun hän äkkiä heräsi, kuullen koiran, Hallin, haukkuvan. Sofia herätti miehensä ja käski hänen mennä katsomaan, mitä koira haukkui. Näin valoisana aikana ei ollut varkaita, kaiken todenmukaisuuden mukaan, liikkeellä.
Tapani nousi, hieroen silmiään makean unen jälestä ja meni pihalle. Halli istui joen töyräällä, vaan ei enään haukkunut, katselihan vaan virtaan. Tapani, luodessaan silmänsä vettä kohden, näki kaikenlaisia esineitä, niinkuin halkoja, airoja, lautoja, aidaksia, heinätukkoja, tuohta j.n.e. lillivän virtaa alas. Maalle vedetyn venheen perää vasten loiskuivat virran väreet ja osittain tätä ääntä, osaksi noita outoja esineitä Halli oli haukkunut. Kun se näki isäntänsä, juoksi se hänen luo, veti häntä hampaillaan takin helmoista rantaan päin, vikisi ja haukuskeli hiljaa, vaan Tapanin kieltämisen johdosta se lopetti nuo mielenosoitukset.
Tapani kiiruhti pirttiin herättämään renkiään, joka ajahutteli pirtin seiniä korsauksillaan; he riensivät yhdessä rantaan ja vetivät venheen ylemmä. Sitten he istuivat törmälle katsomaan tulisiko tulva äkkiä lisääntymään.
Hiljaa, tasaisesti, vastustamatta laajenivat Vellamon valtakunnan rajat. Niinkuin nuorukaisen rinta oudoista tunteista paisuu, kun hän kasvatuksen ja lukemisen pakosta löysätään, niin nyt virta, luotuaan yltään jäiset kahleensa, alkoi paisua.