"Sano hänelle, Esa, ettei hän vasta saa oviamme avata", sanoi Helena rukoillen miehelleen. "Hän häväisee meidät kaikkien silmissä".
"Tuota puhetta älä uudista meille äläkä muille", sanoi Esa leskelle. "Sitä et voi toteen näyttää ja siis saat maksaa sakot kunnianloukkauksesta, sillä en minä ai'o kärsiä syytöntä herjausta".
"Oi isäntä, te ette tiedä", rupesi leski puhumaan, vaan Esa sanoi malttamattomasti: "Ei sen enempää nyt. Pois täältä, ennenkun tuskaun".
"Armollinen Jumala", huokasi leski. "Näinkö piti minun toiveeni toteutuman? Mitä minä heille voin? Enhän voi näyttää toteen syytöstäni".
Katkerasti itkien hän astui ulos pihalta. Ennenkun hän oli joelle laskeunut, tuli häntä vastaan Valpuri.
Raitis talvi-ilma oli neidon poskille ajanut kauniin punan, Hänen suuret, tummansiniset silmänsä katselivat kummastuksella itkevää vaimonpuolta, joka tuli häntä vastaan.
"Mitä itket, vaimoparka?" kysyi Valpuri sääliväisesti.
"Mitä minä itken?" kertoi leski. "Oi sinä viaton olento, sydänverelläni ravittu! Sinä et aavista, kuka —"
Mäeltä kuului samassa huuto: "Valpuri! Tule heti pois!"
Neito rupesi astumaan. Leski juoksi hänen eteensä, sulki hänet innokkaasti rintaansa vasten ja huusi epätoivon ja ihastuksen sekaisilla tunteilla: "Sinä olet minun — minun — minun!"