"Jo on aika lopettaa nuo kauniit puheesi. Astu nyt tuosta samasta ovesta, josta tulit, ulos", virkkoi Helena.
"Minä lähden, kunhan ensin saan lapseni", sanoi leski.
"Minun täytyy siis taaski rengin avulla saada sinut pois täältä", sanoi
Helena. "Vaan nyt saat semmoisen kyydin, ett'et halua palata".
Helena avasi oven ja käski rengin tulla sisälle. "Sysää tuo vaimo kartanolle, hän on järkensä menettänyt, enkä saa häntä käskemällä menemään", lausui Helena rengille. Tämä tarttui lesken käsivarteen kiinni. Leski rupesi nyt huutamaan. Samassa Esa avasi sisäoven ja katsoi, mikä melun matkaan sai.
"Mielipuoli vaimo on kunniamme solvaissut", huusi Helena ja vihan sekä hävyn kyyneleet tulivat hänen silmiinsä.
"Minä haen oikeutta", huudahti leski. "Minä en ole mikään mielipuoli", virkkoi hän.
"Mikä vääryys on sinulle tapahtunut?" kysyi Esa tyvenesti. "Ja täältäkö sinä oikeutta haet? Tietääkseni ei sinulle meidän puolelta ole vääryyttä tapahtunut".
"Teillä on minun lapseni, jonka tuo vaimonne ryösti minulta kaksikymmentä vuotta sitten. Minä tahdon lapseni takaisin".
Esa seisoi hetkisen tirkistellen vaimoa, sitten hän jupisi: "mielipuoli raukka" ja lisäsi rengille: "taluta vaimo kartanolle".
Renki teki niinkuin käskettiin.