"No, mutta tietysti sinulle pitää oikeus tapahtuman", virkkoi Luopion emäntä. "Sehän on hirveätä, ettei saa omistaa omaa lastansa. Voinethan jotenkin todistaa Valpurin olevan sinun lapsesi?"
"Sitä en voi todistaa ja ainoa, joka sen minulle on sanonut, Aumolan vanha emäntä, on kuollut".
"Asia on hyvin merkillinen ja arveluttava", virkkoi Luopion emäntä, joka alkoi peljätä, että hän ehkä liiaksi rohkaiseisi leskeä. "Ja Lovisa sanoi kuinka tuosta ryöstöstä?"
"Hän sanoi, että Aumolan nuori emäntä oli maannut kuoliaaksi lapsensa ja sitten ryösti multa lapsen".
"Kuka ryösti?"
"Nuori emäntä", vastasi Elsa.
"Tuo siveä, arvossa pidetty Helena", huudahti Luopion emäntä. "Kuka voisi aavistaa semmoisia tapahtuvan? Mutta nyt minä olen kuullut niin paljo, että luulen voivani ryhtyä asiaan ja minä takaan, että jos minä rupean sitä ajamaan. — Kas tuollapa tulee vieraita. Älkäämme puhuko mitään kellekään tästä keskustelusta. Minä voin parhaiten toimia kaikkien tietämättä".
"Jumala teitä siunatkoon", virkkoi Elsa. Samassa ovi avattiin ja
Valpuri astui sisään.
Ilohuudolla hypähti Elsa pystöön ja juoksi Valpuria kohden, vaan tämä väistyi pelvosta huudahtaen.
"Tule rintaani vasten lepäämään, siitä poistamaan surun monivuotista routaa", huudahti Elsa.