"Minulla ei ole sitä tapaa", sanoi tyvenesti Juho. "Olenhan Inkolan
Juho".
"Inkolan Juho!" huudahti Hannu. "No, kaikista tulee miehentapaisia.
Mutta vielä täytyy neljäs koetus tapahtua. Tule sormikoukkusille".
Juho ojensi sormensa ja kumpikin nuori mies nojasi jalkansa kantoa kohden. Kumpiki punotti ja suonet kohosivat heidän otsassaan.
Vihdoin Hannun sormi oikeni, niin että pamahti.
Silmät vihasta säihkyen ja ruumis vavisten meni Hannu ääneti isänsä viereen istumaan,
Juho loi silmänsä Valpuriin ja näki hänen istuvan kalpeana, alakuloisena. Oliko Juhon voitto loukannut nuorta tytärtä, jonka ylkä oli voitettu?
"Minä olen häväisty!" jupisi Hannu hampaittensa välistä. "Mutta kyllä kostan, kunhan tilaisuus tulee", hän ajatteli itsekseen. "Tätä häpeää en anteeksi anna".
"Tuleeko tuo heittiö kauan viipymään täällä?" kysyi Sofia hiljaa
Helenalta, osoittaen Juhoa.
"Sitä en tiedä", virkkoi Helena. "Soisin, että hän pian täältä lähtisi.
Hän voi jotakin ikävää täällä matkaan saada".
"Koskeeko se meihin?" kysyi uteliaasti Sofia.