"Minä en tahdo sinua armottomasti tuomita", virkkoi Esa hellemmällä äänellä kuin tätä ennen. "Mutta yhden asian minä vaadin: että Valpuri annetaan äidilleen. Niin vaatii sinunki omatuntosi, jos se ei ole aivan paatunut. Jumalan ja ihmisten edessä olisi väärin tehty enään pidättää häntä luonamme".
Helena hyppäsi seisoalleen. Hänen poskensa punottivat ja hän polki jalkaa, huutaen Esalle: "Sinä olet luonnoton aviomies ja suuri raukka! Minun tuskistani sinä et huoli ja mailman edessä sinä olet siten jalomielinen. Jää hyvästi, Aumolan isäntä! Menköön nyt kahdenkymmenen vuoden rakkaus ja sopu pirstaleiksi!"
Säihkyvin silmin ja pää pystyssä astui Helena ovesta ulos. Kohta hän näkyi kartanolla Valpuri rinnallaan. Esa avasi akkunan ja huusi: "Valpuri! Jos vaimoni tahtoo sinua mukaansa, niin et saa mennä, vaan saattaa kyllä häntä saat".
"Vaimoni!" sanoi Helena, kertoen Esan sanat. "Sinun vaimosi en tahdo olla, ell'en saa Valpuria lapsenani pitää", lisäsi hän kopeasti.
He eivät olleet menneet monta askelta, ennenkuin näkivät rovastin tulevan heitä vastaan. Hän tervehti heitä ja kysyi oliko Esa kotona ja, saatuaan myöntävän vastauksen, hän meni taloon.
"Parasta on että palaat, lapseni", sanoi Helena. "Minä lähden erään tuttavan luo yöksi. Huomen-aamulla tulen vielä viimmeistä koetusta tekemään. Jos ei se onnistu, lähden ijäksi täältä. Mieti nyt huomiseksi, seuraatko minua tai et. Siitä riippuu koko tulevaisuuteni".
Helena painoi suudelman Valpurin huulille, nyykäytti hänelle näennäisesti iloisena päätään ja meni eteenpäin. Valpuri katsoi hetken hänen jälkeensä. — Helena kääntyi vielä kerran, nyykäytti päätään ja kääntyi sitte menemään. Kyyneltulva herahti hänen silmistään ja hän huokasi: "Oi Jumala! Kahdenkymmenen vuoden muistelmat minua seuraavat!"
Sill'aikaa kuin naiset olivat ulkona, olivat rovasti ja Esa sisällä heti tulleet puhumaan siitä asiasta, joka nyt on pääkysymys Aumolassa. Rovasti oli saanut kuulla leskeltä Esan käynnistä ja tuli kysymään, oliko lesken puheessa perää. Esa kertoi lyhyesti asian ja lausui vaikeimman kohdan olevan saada Valpuri erilleen Helenasta.
"Tuollapa tytär tulee", sanoi rovasti Esalle. "Kyllä minäkin koetan puolestani jotakin vaikuttaa".
Kun nyt Valpuri tuli sisälle, astui rovasti paikaltaan, tervehti häntä ystävällisesti ja kun Valpuri aikoi mennä ulos, käski rovasti hänet istua, sanoen tahtovansa puhua pari sanaa hänen kanssaan. Punehtuen Valpuri asettui oven viereen, vaan Esa vei hänet ystävällisesti istumaan.