III.
Kun Tapani heräsi, oli päivä melkein puolessa. Sofia tuli kohta kahvinkeitosta ja kun hän astui kynnyksen yli, huokasi Tapani: "mikä kumma uni!"
"Noo — oh?" kysyi Sofia.
"No, se nyt oli aivan hullutusta. Ei kaikkia unia kehtaa kertoakaan", mutisi Tapani haukotellen.
Sofia, joka alkoi peljätä, että Tapani oli nähnyt unta jostaki muusta vaimonpuolesta kuin hänestä, herkesi nyt utelemasta Tapania ja näytti tyytymättömältä.
"Rakas Sofia", virkkoi Tapani, joka suunnille arvasi Sofian mielen juoksun, "minä näin unta Hannustamme vaan, ja — uskotko — Aumolan Valpurista, että — että he olivat pariskunta".
"Jaa — hah — Tiedätkö, että tuo unesi on ollut mulla hereilläki mielessä", virkkoi Sofia, ojentaen kahvikupin miehelleen. "Emme voi parempaa palkintoa avustamme pyytää, kuin että nuorista tulee pariskunta. Me tulemme silloin liittoon pitäjän mahtavimman talon kanssa ja Hannu saa periä Aumolan omaisuuden".
"Mutta siihen kuluu aikaa, ennenkun se liitto voi tapahtua", sanoi Tapani. "Kahdenkymmenen vuoden kuluessa voimme tomuksi muuttua ja silloin Hitto ja perintö ei meitä ilahuta".
"Mutta varma tieto niistä voi meitä jo nyt ilahuttaa", väitti Sofia.
"Miten siitä voi tulla kysymyskään nyt vielä?" virkkoi Tapani.
"Siten, että nuorukaiset nyt jo kihlataan toisilleen", sanoi Sofia. Tapani katseli tarkoin Sofiaa, ikäänkuin tarkastellen, olisiko hänellä aivot aivan paikoillaan.