Kesämuistelmia.
Niistä monista seuduista maassamme, joita matkustajan, joka nupinsa vuoksi matkustaa, ennen useita muita on katseleminen, on mainittava venhematka Oulujärveltä Ouluun. K. A. Castrén on tästä matkasta julkaissut pienen kirjoituksen ja on pari muutaki kirjoitusta löytynyt painettuna samasta aineesta. Kuitenki tahdon tässä lyhykäisesti ilmaista moniaita tietoja, jotka myös jossaki määrin perehdyttänevät matkustajaa tähän hupaiseen ja luonnonihanaan matkaan.
Oulujoki muodostaa Oulujärvestä mereen kuusi koskea, joista kolme isompaa ja kolme pienempää. Edelliset ovat: Niskakoski, Pyhäkoski, Merikoski, jälkimäiset: Ahmakoski, Utakoski, Madekoski. Ensimainittu näistä on penikulman pituinen, toinen puolentoista tai, kun Sotkajärvi ja suvannot luetaan, noin 2 penikulmaa. Muut ovat vaan 1/4 penink. ja sen alle. Ahmakoski alkaa noin peninkulman Niskakosken alapuolella ja Utakoski (pienin kaikista, väkevän virran tapainen) peninkulman Ahmaskosken alapuolella.
Niskakoski alkaa aivan lähellä Oulujärveä. Vaalasta otetaan laskumiehet. Asettukaamme nyt terva- tai lauta- (eli "lankku-") venheesen, joista jälkimäinen on puhtaampi ja turvallisempi, jos vaara uhkaa. Me alamme lipua kosken ensimmäistä korvaa kohden. Nämä korvat ovat sitä kummallista laatua, että pitävät kovaa melua eivätkä kuule, vaikkapa heille huutaisi kuinka paljon tahansa. Kauto-korvan kulettuamme tulemme Kolehmaisen lampeen, jonka jälestä seuraavat Pokkisen ja Peltoniemen korvat. Nyt tulemme Siitariin, joka ainakin on ollut, lieneekö enään, Niskakosken vaarallisin kuljettava. "Palinuurus" kohoaa seisoalleen, kavuten kummallai jalallaan venheenlaitoja ylös. — Tämän jälestä tulee Oterman korva ja järvi, josta on kaunis näkyala, ja Pyterän, Koveran sekä Nuojuan korvat ja vihdoin Kurenkosken vähäinen korva. Jo Nuojuan alla nousee laskumies maihin.
Ihana on iltapäivä. Rasvatyvennä loistaa Oulujoen pinta, kuvastellen lähellä olevia metsiä ja santaäyräitä. Läheisistä suitsuista tunkee silloin tällöin suitsusavun löyhäys joelle. Väliaikainen paimentorven ääni ja hankavitsojen yksitoikkoinen vikinä häiritsevät vaan hiljaisuutta.
Ei ole Ahmakoskikaan aivan mietoa laatua viisine korvineen, kun sitä vastoin Utakoski, niinkuin jo on mainittu, on vaan väkevän virran tapainen.
Yöksi asetumme Merilään ja "aamulla varhain kun aurinko nousee" lähdemme Pyhälle. Aluksi tullaan Sotkakoskeen ja sen alapuolella on Sotkajärvi; kumpiki noin neljänneksen pituiset. Nyt seuraavat äkeät Paskon korvat ("räämösilmäiset"), sitten Vilpuksen suvanto ja sen alapäässä Pälli, kun ensin Lousterinkorva on kuljettu. Pällin muinainen mahtavuus on paljoa masentunut perkkaamisen kautta, mutta vuosisatamme toisen puoliskon alkupuolella oli se tosin peljättävä. Pällin alapuolella laskee Pyhään Oisavan oja. Alempana alkaa, Hyvölän talosta, kosken kalteus tulla isommaksi. Ompa niinkuin mäenlaskua vedellä. — Tuolla alhaalla edessäsi kiemuroi koski kuin hopeanauha viheriöiden metsien välissä. Oikea ranta jyrkkenee ensin ja vihdoin myös vasen. Metsän läpi kuultaa ja paikottain selvästi näkyy ruskeata kalliota ensin oikealla sitten myös vasemmalla rannalla.
Nämä seudut varmaanki vertoja vetävät tavallaan kauniimmille maassamme. Kosken mutkat ja nopeanlainen kulku muuttavat alinomaa näkyaloja edessämme. — Oikealla rannalla, tuolla ylhäällä, 16 syltää koskenpinnasta, näkyy Leppiniemi, jonne Muhoslaiset joka kesä vaeltavat huvikseen Halolan ja Mäkelän kautta. Siellä he tavallisesti saavat niin tuoretta kalaa kuin saada voi s.o. koskesta vasta ylösvedettyä, jota tilanomistaja, hra Barkman erään apulaisen kanssa pyytää verkolla, joka lapetaan ulos venheestä, kun tämä puolikaareen soudetaan ulos koskeen. Kun noin 1/2 virstaa eli vähän enemmän Leppiniemestä ylöspäin katselet koskea ylöspäin niin on se näkyala erittäin kaunis ja itse Leppiniemen kohdallaki on näkyala varsin viehättävä eli ehkä oikeammin: suurenmoinen. Vastapäätä Leppinientä on kosken eteläranta kallioksi muodostunut (Rakan kallio). Vähän ylipuolella Leppinientä on luola, johon meneminen jyrkkää törmää alas on varsin vaivaloinen ja vaarallinenki. Pyhäkosken alapäässä on Montanlampi ja nyt tullaan kohta tyvenempään veteen — leveänlaiseen Oulujokeen, — johon Muhoksen kirkon kohdalla laskee Muhosjoki. Kirkonkylä on tunnettu kauneudestaan ja Korilan sekä Tikkalan mäeltä on sen yli kaunis näkyala. Onpa sitä kutsuttu pieneksi Schveitz'iksi. Höyryvenhe Laine kulkee joka päivä kirkonkylästä Ouluun ja päin vastoin, lähtien aamulla Muhokselta ja kl. 3 j.pp. Oulusta (Kurkelan rannasta). Tätä väliä, joka siis ei ole niin alkuperäinen kuin äskenmainittu, en tahdo tässä kuvailla. Madekoskessa, penikulman ylöspäin Oulusta, on hupainen kulkea alas höyryvenheellä. Merikoski vihdoin, jossa lasketaan kahden muhkean sillan alati, vie Oulujoen vedet suoraan Pohjanlahden laveille selille.
* * * * *
Kun vastamainituita meren selkiä kuljemme lähes 16 peninkulmaa etelää kohden, Suomen puoleista rantaa tietysti, tulemme vähäiseen saaristoon, jossa olen viettänyt toista kuukautta kesäsydännä. Muistelmani näiden seutujen luonteesta ja merkillisyyksistä olen säilyttänyt runomuodossa ja rohkenen nyt asettaa ne arvoisan lukian luettaviksi.