"No, eikö minua ai'ota viedä tästä kestikievarista eteenpäin?" minä kiljasin.
"Se on kestikievarin asia", kyytimies vastasi kopeasti. "Vaimonpuoli kiipesi lapsineen kärryihin, kyytimies käski hevosta menemään — ja se meni."
Minä siunasin sekä meneväiset että koko kestikievarin ja vieläpä Hämeen maanki. Sitten astuin taas pirtin ovelle ja sanoin äänellä, jonka olisi pitänyt kuulua kuin haudasta (mun tarkoitukseni mukaan): "minä tahdon puhutella isäntää."
"Hän tulee heti, pistäysi vaan naapurissa", sanoi muuan, katsoen minuun vähän sääliväisesti.
"Minulla ei ole muuta keinoa kuin haastaa hänet käräjiin", minä sanoin ja astuin majesteetillisesti yli pihan vierasten puolelle.
Nyt kuului jymy maantieltä. Pölypilvi alkoi näkyä ja vaunut alkoivat lähetä kestikievaria. Minä päätin ilmoittaa herralle vaunuissa siitä hävyttömästä kohtelusta, jota olin kärsinyt.
Vaunuista hyppäsi alas herrasmies, jonka kohta tunsin muutamaksi hovioikeudessa palvelevaksi virkamieheksi.
"Mihinkä matka?" kysyi entinen tuttavani.
"Pohjoiseen olisi matka, vaan nuo saivartajat eivät pane konia aisojen väliin."
Minä kerroin tuttavalleni koko jutun. Hän käski heti tuoda hevosen minulle. Kymmenen minuutin kuluttua se oli valjaissa.