"Kyytimiehet menevät tuohon kärryyn!" hän sanoi, "ja tämä herra tulee vaunuihin."
Sanottu ja tehty. "Nyt eivät kaiketi minua kisälliksi luule!" minä mutisin. Minä mietin nyt, mikä vaikutus arvolla ja rahalla on mailmassa. — Samassa kuitenki myönsin, että osittain minussaki oli ollut vikaa tässä rettelössä. — Ystävällisen tuttavani seurassa haihtui kohta kiukkuni. Huutijärvellä erosivat tiemme; hän meni Tampereelle, minä Oriveden kautta pohjoiseen.
Hörrilän Junnun ensi lukukausi.
Tämän kertomuksen päähenkilö on yhdentoista-vuotias, 6 korttelia korkea, pulloposkinen, punatukkainen ja kesakoilla (etenkin nenän seuduissa) varustettu. Hengenlahjat keskinkertaiset: uimisessa, kalastamisessa, pallinlyönnissä, tappelemisessa ja laulamisessa varsin tyydyttävällä taidolla varustettu. — Vanhemmaksi tultuaan hän on laulanut lapsuutensa ajasta muun muussa näin:
Syksyn kylmät jäiset sillat Jokehen kun synnytit, Luistimeni aamut illat Kirjat niihin piirtelit.
Aaltoellen jäinen vaippa Alla jalan ratisi, Usein pitkä vuotaraippa Laski pojan pitkäksi.
Talven tullen enimmästi Matkojani mittelin Suksilla ja taitavasti Isot mäet samosin.
Silloin näki tähtitaivas Kumman nä'ön törmässä: Lumipallo tietä raivas, Henki asui sisässä.
Kuurassa mull' oli tukka Iljangolla vaattehet, Tuskin kuivin poikarukka, Mäkeen pyrki aattehet.
Vaan kinokset kun sulit veeksi Ja maa sen imi poveensa, Kun tuiskut muuttui sateheksi Ja päivä jatkoi paisteensa: