"Pitäjäläiset ovat uhanneet kostaa sille, joka ottaa kantaakseen saatavat. Ei ole se toimitus hupainen."

"Neljätuhatta viisisataa kun saan, niin menköön", rovasti sanoi.

"Neljätuhatta kolmesataa minä tarjoon", Tolonen vastasi.

Sovittiin vihdoin riita kahtia panemalla, siis neljätuhatta neljäsataa. Rovasti käski Tolosen sunnuntaina puolisille pappilaan. Ja sitten erottiin kumpiki tyytyväisinä.

Rovasti pani piippuun, istui keinutuoliin ja mietti näin: "Joka kolmekymmentä vuotta on saanut kokea tämän mailman sovinnollisuutta ja rakkautta, hän tarvitsee levähtää. Eivätpä erityiset huolet minua paina nyt vanhuuteni päivillä. Tosiaanki alan uskoa, että onnellisuus vihdoin minunki osakseni tulee."

Seuraavana päivänä oli pyhä. Väkeä kulki kirkolle sekä maitse että järveä. Apulainen oli saarnaava ensi kerran, ja uutta pappia kuullaan aina mielellään. Rovasti kuunteli avonaisen sakariston oven kautta saarnaa ja meni heti sen loputtua ulos kirkkomäelle, jossa odotti pappilalaisia. Hänen muotonsa osoitti tyytymättömyyttä ja hän kertoi itsekseen: "leipäpappi, leipäpappi!"

Apulainen oli saarnansa lopussa puhunut papeista ja jakanut ne kahteen osaan: leipäpappeihin ja oikeoihin pappeihin. Näiden välillä hän oli selittänyt olevan semmoisen suhteen, että oikea pappi usein voi muuttua leipäpapiksi (vuosien kuluessa ja varojen karttuessa), vaan ei juuri päin vastoin. Rahvaan aisti, hän sanoi, kyllä eroittaa toisen toisesta ja antaa kummalleki arvonsa. Lopuksi hän rukoili että Herra soisi hänen vielä vanhoillaki päivillään pysyä oikeana pappina.

Apulainen ei ollut tottunut punnitsemaan lausutun sanan eri vaikutusta eri kuulioihin. Hän ei tuolla saarnallaan ollut tarkoittanut ketään erityistä. Hänen olisi pitänyt aavistaa yhden löytyvän, johon tämä pappien jako voisi koskea. Tämän pappien ja'on hän ei ollut kirjoittanutkaan saarnaansa, olihan, kun saarna liian varhain tuntui loppuvan, turvannut siihen niinkuin pelastuskeinoon sattumalta vaan.

Rovasti ei maininnut sanaakaan saarnasta, eikä Jooseppikaan juljennut häneltä kysyä, mitä hän siitä piti.

Viikkoja kului. Pitäjäläiset mieltyivät mieltymistään tuohon siivoon, ihmisrakkaasen apulaiseen. Rovastin arvo samassa määrässä aleni, ensinki, koska tuo saatavien kannon uskominen toiselle, joka ei armahtanut, ärsytti useoita ja toiseksi koska apulainen tosiaanki saarnallaan oli rovastia tietämättään vahingoittanut. Kansa kutsui nyt häntä leipäpapiksi ja apulaista oikeaksi papiksi.