Rovastin tottunut silmä luki tuomionsa ihmisten katsannosta ja käytöksestä, armottomin kuvastin, koska se on niin monisärmäinen ja vaihteleva. Hän oli usein ollut kävelyretkillä, apulainen seurassaan, vaan kun hän oli kuullut noita liikanimiä takanaan, niin liikkui hän vähemmän ja yksinään. Silloin ei ainakaan Jooseppi saisi kuulla mitä sanottiin ja nähdä rovastin harmia, — — — Täten kului lähes vuosi.
Rovastin raskas mieliala veti kohta huomion puoleensa, vaan syytä siihen ei hän olisi ilmoittanut vaikkapa mikä tahansa häntä olisi uhannut. Hänen vaimonsa kysymykset siitä asiasta hän aina katkaisi jotenki tylysti.
Moni lukia ehkä arvelee: mitä hänen tarvitsi tuosta huolia, oli hän yhtä hyvä kuin moni muu j.n.e. Vaan semmoinen arvostelia ei tunne ihmisluontoa tarkemmin. — Usein luemme sanomalehdissä jostaki henkilöstä moitetta, vaikkapa hiukan vaan. Tuhansien mielestä sen vertainen moite ei paljon merkitse, vaan siihen yhteen, asianomaiseen, isku tuntuu paljoa kipeämmin kuin monikaan voi aavistaa.
"Tämäkö on palkkioni siitä, että olen Jumalan sanan julistajana koettanut palvella tätä seurakuntaa" rovasti ajatteli kun hän istui kalpeana keinutuolissaan ja silmäili laskevata aurinkoa. Hän nousi ylös ja astuskeli levottomin askelin edestakaisin lattialla.
Sill'aikaa Jooseppi istui yrttitarhassa neiti Marian vieressä. Autuaallinen tunne heijasti hänen muodostaan. Hän oli juuri saanut, myöntävän vastauksen kysymykseensä, tahtoisiko Maria jakaa hänen kanssaan elämän surut ja huolet.
"Minun on täytynyt puhua sulle tästä asiasta", Jooseppi virkkoi, "vaikkaki liittomme ainaki pitkän aikaa voi tulla estetyksi. Isäsi ei minua suopein silmin katsele. En tiedä, miten hänen mielensä olen katkeroittanut, vaan aavistan, että ensi saarnani hänet, vasten tahtoani, loukkasi."
"Hän ei raahi onneani häiritä", Maria sanoi, luoden hellän silmäyksen Jooseppiin. "Parasta on koettaa saada välimme selväksi. Koeta sinä aluksi; jos et sinä onnistu, niin minä toivon minulle paremmin käyvän."
Päivä kului onnellisissa toiveissa. Ensimäisen rakkauden sanomattomat tunteet täyttivät nuorten mielet. Uudistuneessa, puhtaammassa valossa esiintyi maailma heidän silmäinsä edessä.
Seuraavana aamuna Jooseppi meni rovastin puheille.
"Minä tulen puheillenne, saadakseni mielenne lepytetyksi, jonka selvästi olen huomannut loukanneeni."