"Jättäkäämme se asia sikseen", rovasti lausui kolkosti.
"Ei ensinkään. Minä en voi nähdä setää tuommoisena ja jos ei välimme selvene, niin täytyy mun kaiketi erota palveluksestanne."
"Se lienee joka tapauksessa parasta", rovasti sanoi.
"Veljeni poika on juuri päässyt Helsingistä ja vihitään papiksi tässä kuussa. Hän on varsin halukas tulemaan luokseni, jopa pyysiki sitä vuosi taappäin täällä käydessään."
Usein sattuu, että jonku intohimon kiihoittamina tulemme lausuneeksi enemmän tai muuta kuin olemme aikoneet. Varsinki eläväluontoiset ihmiset saavat usein katua tämmöistä. — Niinpä oli nyt myös Joosepin laita. Hän ei suinkaan halunnut erota tästä paikasta, joka hänelle oli niin rakkaaksi käynyt ja nyt hän kuitenki oli itse erosta puhunut. Hän olisi heti mielinyt peruuttaa tuon puheensa, vaan ylpeys eli jonkimoinen häpy häntä nyt estivät siitä.
Jooseppi ei voinut muuta tehdä kun äänetönnä kumartaa ja mennä ulos. Tultuaan kamariinsa, hän heittäysi sängylle ja kyyneleet vuosivat hänen silmistään.
Illempana Jooseppi astui rovastin kamariin.
"Minä en suinkaan tahdo pois palveluksestanne", hän virkkoi "ja jään mielelläni paikoilleni, jos haluatte minut pitää."
"Parasta on että eroamme", rovasti sanoi synkästi tuijottaen eteensä.
"Olkoompa niin", Jooseppi sanoi. "Jumala näkee ja kuulee toimemme. Onko käytöksenne Jumalan tahdon mukaan, sen on omatuntonne teille vielä kerran kertova."