"Hm", apteekari naurahti, "tohtori niitä syöttää ja hänen käskystä sekä ihmisten tahdosta niitä annan."
"No, miten ihmisten terveys ilman lääkkeittä voitaisiin säilyttää?" Jenny kysyi.
"Toisinlaisilla elintavoilla kuin nykyiset ovat" apteekari sanoi. "Syökööt nykyajan ihmiset vähemmin jos vähemmin liikkuvat ja varsinki juokoot vähemmin väkeviä ynnä kahvia ja teetä, valvokoot vähemmin, hankkikoot huoneisinki raikasta ilmaa, niin saavat nähdä kuinka terveyski paranee."
"Mutta eikö mieliala vaikuta terveyteen?" Jenny kysäsi salaa vilkaisten mieheensä.
"Tietysti" apteekari vastasi, "vaan kun terveys, nimittäin ruumiillinen, paranee, niin mielialaki paranee. Totta kyllä vaatii joskus liikkua muualleki näkemään uusia näkyaloja ja ihmisiä. Se virvoittaa myös suuressa määrin."
"Olenhan joskus sitä sanonut Alfreedille, vaan hän ei ota sitä korviinsakaan. Oi kun pääsisin kylpylaitokseen!"
"Minusta se on turhaa ja maksaa", nimismies mutisi.
Naapurin herra tuli nyt vieraiksi ja keskeytti juuri sopivalla ajalla tämän kanssapuheen.
Seuraavana päivänä apteekari matkusti eteenpäin ja elämä nimismiehen talossa jatkui samaan suuntaan kuin oli alkanut, Aviollinen sopu joutui yhä tiheämmin koetteen alaiseksi ja se heikkoni heikkonemistaan. — Ja nyt kun ei nimismies tiennyt mihin turvata surullisen mielialansa lieventämiseksi, hän yhä useammin alkoi liikkua "virkamatkoillaan" niinkuin hän selitti.
Puolitoista peninkulmaa nimismiehen talosta asui muuan leski, jonka vanhin tytär on naimisissa, vaan nuorempi oli kotosalla ja naimaton. Tähän taloon nimismiehen usein johtivat hänen "virkatoimensa." Leski oli jo neljänkymmenen ijässä, vaan kaunis ulkonäöltään. Hän osasi oikein kelpo lailla kietoa nimismiehen pauloihinsa, kertoen kuinka hänen (lesken) avioliittonsa oli ollut onneton ja kun nyt nimismiehenki avioliitto oli onneton, niin tuo yhteinen onnettomuus herätti heissä suurta myötätuntoisuutta toisiaan kohtaan.