"Vielähän kysyt! Etkö näe tuskan punaa poskillani?" rouva vastasi hiukan kärsimättömästi.
"Uskon että nuo monenlaiset tropit —" alotti mies.
"Suonet edes rohtojakaan, kun et lääkäriä raahi hankkia", rouva huudahti, purskahtaen itkuun.
"Sama nuotti kuin ennenki", nimismies jupisi itsekseen katkerasti ja läksi pois ovelta. Hän oli menossa kävelemään ja oli sivumennen aikonut sanoa ystävällisen sanan vaimolleen.
"Hän ei ymmärrä minua" rouva virkkoi, laskien kätensä sydäntä kohden. "Ennen hän aina kysyi vähimmästäki syystä: oletko oikein terve ja jos en ollut, hän minua lohdutteli, mutta nyt hän on minuun kyllästynyt!"
Nyyhkien hän haperoi päänalasinta käsillään. Mies taas käveli ulkona, aikoi mennä jonku luo, vaan ei kuitenkaan mennyt, vaan hiipi kotiinsa illalla, söi iltasen ja meni levolle.
"Tämä voi vielä mennä mukiin jonkun ajan, vaan jos ei joku muutos tapahdu, en tiedä miten loppuu", jupisi nimismies. Hän makasi sitte vielä kauan herällä, kunnes vihdoin nukkui.
Rouvan veli oli apteekari K:n pitäjässä. Seuraavana päivänä hän saapui nimismiehen taloon matkallaan lähimpään kaupunkiin.
Iltapäivällä istuttiin kolmikannassa teetä juomassa porstuan kuistilla. Tulipa puheiksi Jennyn terveys ja nimismies tuli maininneeksi noiden monien rohtojen olevan vahingoksi, Apteekari oli samaa mieltä.
"Ja kuitenki sinä ihmisille syötät rohtoja!" Jenny puhui närkästyen veljelleen.