Kun Jenny astui sisään ja näki miehensä kadonneen, kääntyi hän leskeen, loi häneen terävän katseen ja kysyi: "voisitteko aavistaa missä mieheni on?"
"En tosiaankaan" leski virkkoi "olen hänen kyllä nähnyt tänään, vaan missä hän nyt on, sitä en tiedä."
"Minulla olisi halu löytää hänet", Jenny jatkoi. "Suosiollisella suostumuksellanne rupean häntä hakemaan."
"Minua ei miellytä moinen poliisitoimitus" leski vastasi. "Hävetkää vähän kantaa tuommoista epäluuloa."
"Oi te viattomuuden enkeli!" Jenny puhkesi puhumaan. "Epäluuloa! Ikääskuin ei koko mailma kantaisi epäluuloa teitä kohtaan! Te rikotte sekä siveellistä että mailmallista lakia."
"Jos aikomuksenne on minua häväistä, niin tuossa on ovi" leski virkkoi, koettaen hillitä vihaansa.
"Minä menen", Jenny sanoi: "mutta ennen sitä kehoitan miestäni, jos hänellä on rahtuakaan ihmisarvoa, astumaan esiin kätköstään."
Samassa nimismies ilmestyi kamarista ja seisoi keskellä salin lattiaa.
"Minä en ole pelvosta kätkeynyt" hän puhui "vaan säästääkseni teitä, naisia, häpeästä. Jos sinä ja mailma minua haukkuvat siitä, että käyn tämän jalon naisen luona, niin en siitä huoli. Minä en ole mikään avioliiton rikkoja. Ja nyt: saat mennä. Minä kyllä tulen perästä."
"Tule jos tahdot" Jenny virkkoi purskahtaen itkuun. "Minä olen jo kyllin kuullut ja nähnyt."