Onneton vaimo läksi murretulla sydämmellä kestikievariin ja sieltä kohta kotia. Hänen kolme lastansa tulivat juosten häntä vastaan ottamaan, vaan hän sysäsi ne luotaan. Vihdoin hän kuumeentapaisesti suuteli heitä ja rupesi itkemään.
Tästä hetkestä alkain oli onni paennut Jennyn läheisyydestä. Yöt päivät epäluulo, tuo armoton kiusaaja, kalvoi hänen sydänjuuriaan. Hän olisi varmaan lopettanut elämänsä päivät väkivaltaisesti, ell'ei pitäjän kirkkoherra olisi neuvonut häntä etsimään lohdutusta Jumalan sanasta.
Nimismiehen käynnit lesken luona vähenivät nyt; sillä mailma ja hänen omatuntonsa alkoivat häntä liian kovin siitä nuhdella. Mutta tuo murtunut väli puolisoiden kesken ei ottanut parantuakseen. Hiipivä rintatauti rupesi toimittamaan salaista tuhotyötään Jenny'ssä. Hän väsyi vähimmistäki ponnistuksista ja jonkun ajan kuluttua hän ei enään jaksanut pystyssä olla kuin moniaita hetkiä päivässä. Synkkä suru kuvautui nimismiehen kasvoissa, kun hän istui vaimonsa vuoteen ääressä ja kerran hän pyysi vaimoltaan anteeksi, minkä hän oli hänen mieltään pahoittanut. Heikosti hymyillen Jenny virkkoi: "olen jo aikoja sitten sen sinulle anteeksi antanut!"
Oli synkkä Lokakuun aamu, kun Jenny tunsi kovat tuskat rinnassaan. Mies ja lapset kokoontuivat hänen ympärilleen. Pappi noudettiin ja kun hän oli työnsä toimittanut, sairaan muodon yli leveni taivaallinen lepo. Mutta vielä oli taudin viime ja kovin puuska kärsittävä, kunnes vihdoin ruumiilliset siteet höltyivät ja sielu pääsi kohoamaan murheiden laaksosta sinne, jossa ei ole itkua eikä valitusta niillä, jotka Herrassa nukkuvat.
Hautajaisissa oli nimismiehen suru suuri ja niiden jälkeen ei hän liikkunut missään moneen viikkoon. Kun toista vuotta oli kulunut Jennyn kuolemasta, alettiin jo ennustaa häitä nimismiehen talossa eikä kauaa kulunut ennenkuin leski joutui orpojen emintimäksi. Ja tähän, ei aivan tavattomaan, tapaukseen tahdomme lopettaa kertomuksemme.
"Äyri-Hannu."
Että nerot eivät synny ainoastaan mahtavien mukavissa majoissa, vaan ehkä yhtä usein talonpoikien ja työmiesten alhaisissa asunnoissa, on tosiasia jota ei kukaan ajattelevainen kiellä. Ja kuitenkin kului kuusi vuosikymmentä tällä vuosisadalla, ennenkuin johtavien mieliala maassamme mukaantui siihen ettäs rahvaalleki tarjottiin opetusta sen omalla kielellä. Sitä ennen moni hyvinki etevillä luonnonlahjoilla varustettu rahvaan lapsi eli aikansa maaseutujen hengellisessä puolihämärässä, useinki joutuen, sielunlahjojen kehkeytymiseen kun ei ollut tilaisuutta, harhateille ja haaksirikkoon.
Näiden opin puutteessa kuihtuneiden nerojen joukkoon on luettava myös hän, jonka, nimi on kertomuksemme otsakirjoituksena. Erinomaisilla luonnonlahjoilla Varustettu, hän ei kuitenkaan joutunut mihinkään sanottavaan haaksirikkoon; elelihän ikänsä jotenki ylönkatsoen itseään — niinkuin usein on saiturien laita.
Äyri-Hannulla (mikä hänen oikea sukunimensä oli lienevät harvat hänen aikalaisistaan tienneet) oli nimittäin sammumaton raha-ansion himo (" auri sacra fames "). Tämä himo oli hänelle hankkinut nimenki, sillä äyriä eli pennejä hän koetti kokoilla kaikin tavoin, joskus tavalla, jota ei miehuulliseksi voi sanoa, niinkuin kohta tulemme näkemään.
Hannulla oli erinomainen taipumus matematiikaan. Päälaskussa hän oli semmoinen päälle-päsmäri että hän aivan pani hämilleen lukeneetki miehet, jotka pännä kädessä laskivat samaa lukua, kuin hän laski päässä.