Hannu rykäsi (eli ähkyi), laski kirveensä ja lakkinsa lattialle, rupesi supisemaan ja pani kämmeniensä syrjillä merkit sormiin, ranteisin, kyynäspään kohdalle, käsivarsiin, vyötärystään, pohkioihin, polviin j.n.e. Nämä merkit olivat kymmenlukujen, satojen, tuhansien j.n.e muistoonpanoja. Sitten kun kaikki viivat olivat vedetyt hän kysyi: "onko herra jo laskenut?"
"Aikoja sitten" kruununvouti vastasi. "Mitä olet saanut, Hannu?"
"Miljoona kuusisataa kahdeksankymmentäneljätuhatta kahdeksan sataa jyvää" Hannu vastasi vakavasti ja oikasi ruumistaan.
"Katso peijakasta", kruununvouti mörähti. "Sinä lasket kuin hevonen! Totta maar! Mutta nyt pannaan pahempaa eteen. Minä olen 50 vuoden vanha. Montako sekuntia olen elänyt?"
"Minä vuonna olette syntyneet? 1814, 1815 tai 1816? Nyt kirjoitetaan 1865 ja 50 vuotias voi olla syntynyt jonaki noista kolmesta vuodesta."
"Minä tarkoitan", sanoi kruununvouti ettäs lasket montako sekuntia on 50 vuodessa. Minä täytin 2 päivää sitten 50 vuotta.
Hannu ähkyi ja impesi taas mutisemaan ja merkkejään tekemään. Aikaa kului ja kruununvouti vihdoin laski pännän pöydälle ja sytytti uuden sikaarin, katsellen odottavaisesti Hannuun. Tämä vaan teki merkkejään, supisi eikä katsonut herroihin. Vihdoin hän sanoi: "nyt on lasku valmis." Hannu lausui nyt hyvin pitkän luvun.
Vouti silmäili paperiaan, hymähti ja sanoi: "Minä arvasin sen! Olet väärin laskenut."
Hannu säpsähti. Vouti nyt lisäsi: "Ei ole kummakaan. Lasku on pitkä kuin nälkä-vuosi eikä sitä voi päässään suorittaa kukaan kuolevainen, sen voin sinulle vakuuttaa."
"Tuliko herralle kuinka paljoa vähempi?" Hannu kysäsi nolosti.