Kruununvouti lausui paperista laskunsa, lisäten: "tämä on oikein laskettu, sen tiedän, koska itse olen sen laskenut."
"Antakaapa vähän vielä koetan", Hannu virkkoi.
"Hyvin mielelläni sen suon", virkkoi kruununvouti.
"Kirjoittakaa ensi saantini paperille" pyysi Hannu.
Vouti kirjoitti sen ja Hannu taas alkoi laskea. Hetkiä kului. Vihdoin Hannu sanoi: "En saa sitä sen paremmaksi."
Kohta lisäsi Hannu: "ottihan herra karkausvuodetki lukuun? Ne ovat hiukan pitempiä tunneissaki ja viidessä kymmenessä vuodessa." —
"Karkausvuodet!" kruununvouti soperteli punastuen. — "Hm! Minä tahdon katsoa!"
Nyt oli kruununvoudin vuoro ruveta laskemaan. Numeroita tipahteli tipotihjään paperille. Vielä pari minuutia. Lasku oli valmis! Kruununvouti hyökäsi tuolilta, astui Hannun eteen ja huusi: "oletko sinä ihmine?"
Tähän vaatimattomaan kysymykseen ei Hannu arvannut aluksi mitään vastata. Hänen hämmästyksensä muuttui kuitenkin suurimmaksi, kun vouti avasi toista korttelia pitkän, viheriän silkkipörssinsä ja laski kiiltävän markan rahan Hannun kouraan.
Talon herra astui myös toiseen huoneesen ja toi sieltä juomalasilla väkevää, jonka Hannu pitemmittä mutkitta kaasi kuivaan kurkkuunsa. Vieläpä antoi herra Hannulle sikaarinpäitä poskeen pantaviksi.