"Koska olette noin suora puheessanne, niin olen minäki suora. Minä ymmärrän, että tämä vero jääpi omaan taskuunne, koskette voi sitä perustaa laillisesti ja siinä tapauksessa en ai'o maksaa", lausui Sipo.
"Meidän täytyy siis omin luvin periä saatavamme", lausui Arnkijl.
"Saatavanne!" naurahti Sipo.
"Niin juuri, saatavamme", sanoi Jessenhaus. "Sinä saat nähdä, että tosi asia on edessä".
Nyt veronkantajat alkoivat astua talon portaita kohden, ikääskun mennäksensä sisään.
Nevalainen kiiruhti heidän edelle, puikahti äkkiä ovesta sisään ja pani sen sisäpuolelta säppiin. Ryöstäjät jäivät oven taakse seisomaan; heidän sisään pääsynsä oli estetty.
Mutta Hovilaiset olivat siksi tottuneet tämmöisiin kohtauksiin, ettei he niistä ymmälle tulleet. Björn Finne sieppasi porstuassa seisovaa kaksi sapilasta, joilla hän pönkkäsi oven, niin ettei voinut sisäpuolelta oven kautta ulos päästä. Sitten asettuivat Björn Finne ja Arnkijl, kumpii pistooli kädessä, kartanolle ja Jessenhaus riensi, otettuaan kärryistä rautakangen, aitan luo, jonka oven hän parilla kangeniskulla halkasi.
Hän otti sitten kärryistä kaksi säkkiä, vei ne aittaan, täytti ne viljalla ja kantoi ne sitten kärryihin takasin.
Pirtin ovea kohden kuului sill'aikaa ryntäyksiä, vaan se ei auennut.
Äkkiä kajahti pyssyn laukaus. Nevalainen oli akkunasta ampunut
Jessenhausia, juurikun tämä asetti säkin kärryihin. Luoti suhahti liki
veronkantajan korvaa ja lensi tallin seinään.
Veronkantajat kiiruhtivat nyt pois, koska odottivat toisenki laukauksen. He olivat jo kerenneet kujan suuhun, kun Nevalainen löi akkunan rikki ja hyökkäs pihalle. Viha oli hänen muotonsa muuttanut oudon näköiseksi. Tuuli heilutteli hänen hiuksiaan ympäri ohimoita, joissa pullistuneet suonet näyttivät, mikä kiihoitus nyt teki luonteeltaan rauhallisen talonpojan aivan raivostuneeksi. Hän kohotti oikean kätensä ryöväreitä kohden ja sanoi kähisevällä äänellä: "Vuoroon vieraissa käydään! Vielä tulee sekin aika, jolloin soisitte ei tehneenne näin".