"Elsa on syytöin", kuului Juhanan tuskallinen vastaus.
"Ja sinä siis syyllinen", lausui Sipo.
"Hän on syytöin", huudahti Elsa, "Minä ilmoitin menostanne kirjeen kautta ja kirjeen vei —
"Ah Elsa, Elsa", huusi Juhana. "Minä rukoilen sinua polvillani: älä tee itses ja minun onnettomaksi tuommoisia puhumalla".
"Voithan siskoni pelastaa", virkkoi Yrjö. "Sano että olet syypää, niin uskomme sinua enemmän kun siskoani. Ei vaimonpuolen ois luullut olevan niin rohkean".
"Hän ei saa eikä voi syypääksi rueta, koska hän on viatoin", lausui Elsa kuumeellisella innolla. "Yrjö voipi tiedustella Saarelan Pekalta lähemmin tästä asiasta; hän kirjeen vei.
"Nyt armahani", sanoi Elsa hellästi, kääntyen Juhanaan, "nyt olet pelastettu".
Hän ojensi kumpaisetki kätensä lemmittyänsä kohden, astui askeleen eteenpäin ja vaipui hiljaa lattialle. Hän oli pyörtynyt.
Juhana murheesta tuskaantunut, heittäysi polvilleen armaan neidon viereen; sitten hän hyppäsi ylös ja loi tuiman silmäyksen isäänsä ja Yrjöön. "Hän kärsii samoin kun onnetoin isänmaansa sen vuoksi, että hän sitä rakastaa eikä suo sille pahaa tapahtuvan", lausui Juhana pitkään. "Se, joka syytöin on, heittäköön hänen päälleen ensi kiven".
"Nyt on kyllin nähty ja kuultu tällä kerta", lausui Nevalainen.