"Paljon totuutta tuossa puheessa!" sanoi rovasti. "Ajat ovat pahentumaan päin — tosiaanki", lisäsi hän, keskeyttäen väkinäisen haukottelemisen.
"Sisareni on täällä Hovilassa", lausui Yrjö. "Minä nimitän läsnäolevaiset täällä tuomareiksi ja käsken heidän määrätä, minkälainen rangaistus on sopivin semmoiselle rikokselle. Siinä en armoa ai'o puoltaa, koska rikos on mitä pahinta laatua", virkkoi hän ja tuo kamala välähdys ilmausi hänen silmissään.
"Seneca sanoo: nemo prudens punit, quia peccatum est, sed ne peccetur", jupisi Herkepaeus, lisäten ääneen: "Onko hän tekoaan katunut?"
"Katunut!" naurahti Yrjö. "Kivenkovaan kieltänyt hän on, vaan ei katunut".
"Eikö hän vieläkään tunnusta?" kysyi Herkepaeus.
"Vihdoin on hän tunnustanut, sittenkun asia jo oli muiden todistuskappalten kautta selville saatu", virkkoi Sormuinen.
"Ruoan päälle vähän levähtäkäämme ensin", sanoi Herkepaeus. "Sitten ottakaamme tarkastelun alle tämä merkillinen asia. Sisares tulkoon silloin esiin, niin saan minä — jos suotte sen, hyvät ystävät — hänet tutkia".
"Minä luotan aivan herra rovastin kykyyn ja tiedän teidän muistavan, että Jumala ei ole ainoastaan armias, vaan myös vanhurskas", sanoi Yrjö.
"Hyvästi lausuttu!" virkkoi rovasti, jatkaen sitten: "Nyt ei mitään muuta, kun kiitos olkoon herralle tästäki ateriasta! Osoittakoon Hän vastedeski meille anteliaisuuttaan ja armoaan. Amen".
Kun oli ruokapöydästä noustu, sanoi Sormuinen rovastille: "Saapa nähdä, milloin uljaista tovereistamme saamme kuulla? Tietää kaiketi herra rovasti, että majurin kuormat, jotka täältä ovat Kajaaniin lähetetyt, paluutettiin, kun olivat peninkulman matkaa täältä kerenneet?"