"Pieni rakennus on poltettu", virkkoi Juhana.
"Helvetti!" karjasi majuri. "Miehet!" lausui hän miehilleen.
"Muistakaat talonpoikia!"
Uhkaava aseiden kalina kuului.
"Jessenhaus on huonosti puoltanut itseään, arvaan", jupisi majuri yhteenpuristetuin hampaiden välistä. "Mutta annappas minä saan nuo riivatut taulapäät kynsiini, niin makkara-selkinä heidät laitan täältä liikkeelle. Pieni rakennus porona; tiesi mitä muuta tomppelit ovat toimineet!"
"Tuosta teidän tie menee", viittasi majuri kymmenelle, joita Juhanan tuli seurata. "Älkäät ennen hyökätkö, ennenkun tämän pistoolin laukasen kujan puolelta. Vasempahan. Marsch!"
Ne kymmenen erosivat nyt muista, jotka kääntyivät kujalle,
Kuutama valaisi nyt selvästi miestä hevosen seljässä. Hän oli leveä hartioinen, iso kasvultaan. Päässä oli hällä kypärä, jonka alta tuijottivat eteensä silmät, kooltaan verrattavat Venäjän kolikoihin. Naama oli ryppyinen ja erittäinki pisti silmään kaksi syvää juopaa suun kummallai puolen. Posket olivat lihakkaat, ikääskun hermottomasti riippuen alaspäin, vetäen suupieletkin samaan suuntaan. Partaa ei näkynyt nimeksikään.
Talonpojat rintavarustuksen luona kuulivat ensin hevos- sitten ihmisjalkojen kopinan ja olivat valmiit vastustukseen. Pitäjäsluutnantti Ahlholm rohkeutti talonpoikia sanoen saattavansa tapella yhtä hyvin kuin Affleck'in.
"Älkää ampuko ennenkun ne p——leet ovat kymmenen askeleen päässä", sanoi hän.
Mutta kymmenen askeleen päähän rintavarustuksesta ei Affleck vienytkään sotamiehiään. Hän marsitti ne kujalta pellolle ja pakotti täten talonpojat luopumaan rintavarustuksestaan, josta täten ei ollut mitään hyötyä.