Näin olivat nyt kaikki Hovilan veronkantajat lähteneet Sipoa tervehtimään, sillä tätä retkeä pidettiin tärkeänä ja sen päättymistä epätietoisena. Tavallisesti vain yksi tai kaksi näistä veronkantajista oli matkassa — Affleck itse ei ollut nykyisin Nurmeksessa, hän oli pari päivää sitten mennyt Kajaaniin ja muistuttanut siitä, että kaikki menisivät Nevalaisen luo. Jos eivät asiat kävisi hyvin, (jota hän ei siltä tahtonut peljätä), asettaisi hän ne kyllä oikeaan Kajaanista palattuansa.
Kun Nevalainen oli tullut kartanolle, lausui hänelle Jessenhaus: "Me olemme tulleet luoksesi, Nevalainen, kantamaan sitä lisäveroa, joka kuninkaallisesta käskystä nyt tulee Suomesta kerättäväksi."
"Minä tervehdin teitä", sanoi Sipo. "Niinkuin Björn Finne tietää, olen minä maksanut veroni; jos nyt uutta vaaditaan, niin olen siihenkin maksuun taipuva, kun saan kuulla ja nähdä sen kuninkaallisen käskyn."
"Me tiedämme", lausui Arnkijl, "että sinä, Nevalainen, aina olet valmis uhraamaan tavaraasi kärsivän isänmaan eduksi. Sen vuoksi et nytkään vastusta tätä lisäveroa, jota ainoastaan varakkaammat suorittavat. Ajat ovat huonot, mutta kuitenkin totinen isänmaan ystävä mielellään rientää auttamaan kurjaa Suomenmaata, jonka kohtalo toki piakkoin tulee paremmalle kannalle; sen olemme saaneet luotettavalta taholta kuulla."
"Minä olen tosiaankin isänmaan ystävä", sanoi Nevalainen, "ja sen surkea tila surettaa minua enemmän kuin monta muuta. Olen myös valmis uhraamaan varoistani isänmaan alttarille, kun niiden näen sinne joutuvan. Mutta tämä veronkanto tuntuu minusta vähän kummalliselta. Pyydän siis saada nähdä kuninkaallisen kirjeen."
"Sinä epäilet siis rehellisyyttämme?" murahti Jessenhaus.
"Suokaa anteeksi, että olen tullut epäileväksi", sanoi Sipo, "mutta nykyaikaan kuulee puhuttavan semmoisistakin veronkannoista, jotka kirjoitetaan rästiin kaksinkertaisina, jos ei maksaja heti voi niitä suorittaa. Mutta se sinään. Pyydän saada nähdä sen kirjeen."
"Kuule, Sipo Nevalainen", sanoi Jessenhaus terävästi, "tämmöistä kohtelua eivät kuninkaan käskynhaltijat ole tottuneet kokemaan hänen alamaisiltaan. Punnitse sanasi, ennenkuin puhut, ettet jälestä kadu."
"Minä olen jo aikoja sitten tottunut ajattelemaan mitä puhun", vastasi Nevalainen. "Mutta niin kauan kuin maassa sanotaan oikeutta olevan, saa kukin itseänsä puoltaa."
"Oikein puhuttu", myönnytti Björn, jota Nevalaisen arvokas käytös ja puhe suuresti miellyttivät, "mutta eihän tässä nyt oikeutta rikotakaan. Sinä maksat, ja me eroamme hyvässä sovussa."