Pitkän aikaa astuttiin äänettöminä, miettien rovastin ystävällistä kohtelua. Kun kaksi neljännestä (5 virstaa) oli edetty, istahdettiin tien viereen hetkiseksi, koska Karjalaisen pyssy oli hellinnyt kantimestaan.
"Palatessamme olemme vielä paljoa tervetulleemman Pielisiin", sanoi Sormuinen, "mutta ei Nurmekseen. Saa nähdä, millä tuulella Jästihanska on, kun kuulee missä olemme käyneet."
"Kuka meistä rupeaa Käkisalmella puheenjohtajaksi?", kysyi Karjalainen.
"Turuinen taitaa hyvästi venuskaa."
Vakava Turuinen rykäisi.
"Suotuisissa asioissa ymmärtää helposti toisensa", sanoi Nevalainen.
"Pääasia on, että heti pyydämme saada Affleckin karkoitetuksi
Nurmeksesta. Se on ensimäinen ehto."
"Vaan emmehän uskostamme luovu", sanoi Turuinen.
"Tietysti emme", vastasi Sormuinen. "Meidän tulee niin vähillä uhrauksilla kuin mahdollista saada mitä suurimpia etuja."
"Kosto on ainoa etu, jota tarvitaan", sanoi Nevalainen. "Niin, kosto! Kun seisoin kotonani yksin, voimatonna, ja näin kuinka nuo kelvottomat rikkoivat kotirauhan, silloin vannoin valan kuolon uhkaa kovemman. Sen valan minä aion pitää, niin kauan kuin tuo oikea käsi minua tottelee."
Miehet lähtivät taas astumaan. He laskeusivat mäkeä alas, kulkivat huonon sillan yli ja rupesivat nousemaan toista mäkeä ylös.
"Mitähän kotonani arvellaan lähdöstäni?" haastoi Karjalainen. "Minä sanoin meneväni Repolaan nahkojen ostoon. En totta maar uskaltanut sanoa vaimolleni mihin menen, sillä hovilaiset olisivat häneltä kiristäneet salaisuuden, ja Maija ei olekaan juuri salaisuuksia varten luotu, Jumala paratkoon."