Palautettujen mielenkarvaus ilmausi paluumatkalla eri tavoin. Sipo istui äänetönnä. Björn koetti häntä puhutella, mutta Nevalainen ei vastannut. Hän mietti vain yhtä asiaa: miten saada tieto siitä, kuka heidän retkensä oli ilmaissut hovilaisille. Sormuinen purki sappeansa hovilaisille mitä räiväävimmin, luvaten heille korvausta tästä päivästä. Vihdoin hän vaikeni lausuttuaan, ettei noille kelvottomille raukoille kannattanut kelpo miehen puhua; eivät he edes haukkumista ansainneet. Karjalainen rupesi puhelemaan renkien kanssa sopuisasti ja koetti saada tietää, kuka hovilaisille oli talonpoikain lähdön ilmoittanut, mutta siitä ei tullut selvyyttä. Turuinen istui äänetönnä; ei hän näyttänyt liioin surevan tätä äkkinäistä palaamista.
Myöhään illalla saapuivat matkustajat taas kotiseuduilleen. Kun Nevalainen astui alas kärryistä, tuli Juhana pihalle katsomaan, kuka ajoi kartanolle. Synkkä ajatus oli syntynyt Sipon aivoissa. "Luulenpa, että Juhana tämän teki", ajatteli hän; "poika pettänyt isänsä!"
Näin päättyi talonpoikain retki Käkisalmelle. Nevalainen haastettiin käräjiin siitä, että oli ampunut kruunun käskyläistä ja muut talonpojat houkutellut epäiltävälle retkelle. Hänet tuomittiin sakkoon, jonka hän kernaasti maksoi lausuen: "Minun kukkarostani nyt raha lähtee, mutta hovilaisilta se vielä peritään."
Arnkijlin vamma parani pian, mutta hänen sydämeensä oli isketty haava, joka kauan pysyi arpeutumatta. Hänessä kyti sammumaton viha Nurmeksen talonpoikia ja etenkin Nevalaista vastaan.
IX
Jalomielisyyden kilpailu.
Tämän onnettoman retken johdosta oli Sipo Nevalaisen mieli käynyt entistään katkerammaksi ei ainoastaan hovilaisia, vaan läheisempiäänkin kohtaan. Hän oli menettänyt luottamuksensa ihmisiin ylipäänsä. Karjalaista ja Turuista hän kohteli halveksivasti. Hänen vaimonsa, jota Sipo aina oli hellästi kohdellut, saattoi milloin tahansa odottaa kuulevansa mieheltään jonkun pistosanan. Sipo ajatteli: onko mahdotonta, ettei vaimoni ole ilmaissut matkahankettani? Hän oli jo kerran syyttänyt vaimoaan siitä, mutta kun tämä oli pyhästi vakuuttanut olevansa syytön, lauhtui Sipon mieli sillä kertaa.
Omaa poikaansa Sipo nyt suvaitsi vielä vähemmin kuin äskettäin. Jos Juhana oli iloinen, oli se epäluotettava merkki; jos hän oli suruinen, johtui sekin suru tietysti isän arvelemasta syystä. Isän ja pojan välille oli syntynyt juopa niin syvä, että peljäten täytyi odottaa tulevaisuutta.
Sormuinen oli samoin kuin Nevalainenkin tullut onnistumattoman retken jälkeen paljoa kärtyisemmäksi kuin ennen oli ollut. Hänen kaunis ja yleväluontoinen sisarensa sai usein kärsiä veljen raa'an ja maltittoman mielen kiukkua. Juhanaa ei Yrjö enempää kuin Nevalainenkaan suvainnut; häntä ei koskaan ollut Juhanan suoramielisyys miellyttänyt. Juhana puolestaan ei voinut pitää arvossa Yrjön karkeutta ja omavaltaisuutta. Sisar koetti välittää näiden eri luonteiden kesken, mutta se sovittelu onnistui hyvin puutteellisesti.
Oli synkkä päivä marraskuun alkupuolella. Elsa istui kamarissa pirtin takana. Hänen mielensä oli raskas; hän ei ollut sitten edellisen päivän aamun saanut tavata Juhanaa. Koko aamupäivän oli hän turhaan odottanut kuulevansa jotain Nevalaisen talosta. Yrjö oli pian huomannut sisarensa alakuloisuuden ja siitä tapansa mukaan ilveillyt, kunnes Elsa oli ratkennut itkemään ja mennyt kamariinsa.