"Hän ei saa eikä voi ottaa syytä, koska hän on viaton", lausui Elsa kuumeellisella innolla. "Yrjö voipi tiedustaa Saarelan Pekalta lähemmin tästä asiasta; hän kirjeen vei. — Nyt, armahani", hän lisäsi hellästi, kääntyen Juhanaan, "nyt olet pelastettu".
Hän ojensi kumpaisenkin kätensä lemmittyänsä kohden, astui askeleen eteenpäin ja vaipui hiljaa lattialle. Hän oli pyörtynyt.
Hätääntyneenä Juhana heittäysi polvilleen neidon viereen; sitten hän hyppäsi ylös ja loi tuiman silmäyksen isäänsä ja Yrjöön. "Hän kärsii samoin kuin onneton isänmaansa sen vuoksi, että hän rakastaa sitä eikä suo sille pahaa tapahtuvan", lausui hän lujasti. "Se joka syytön on, heittäköön hänen päälleen ensimäisen kiven."
"Nyt on nähty ja kuultu kylliksi tällä kertaa", lausui Nevalainen. Hän astui ulos. Yrjö seurasi häntä.
"Olisi suotavaa, että tuo rakkaussuhde ajoissa loppuisi", virkkoi Sipo
Yrjölle.
"Koetetaan järjestää", sanoi Yrjö.
"Surkuttelen kaunista sisartasi", jatkoi Sipo. "Poikani syytä tässäkin on."
Sipo meni nyt kotiinsa. Juhana seisoi vaaleana Elsan vieressä. Vihdoin tämä heräsi tainnoksistaan. Juhana painoi suudelman morsiamensa huulille ja lausui sitte: "Minä menen Saarelan Pekan luo varoittamaan häntä tunnustamasta käyntiään Hovilassa. Jos hän kieltää, ei sinua voida syyttää. Mutta voi kuitenkin, että asiasta ilmoitit!"
Kotona odotti Juhanaa uusi suru. Hänen rakas äitinsä oli äkkiä kuollut.
Sipo seisoi äänetönnä vaimonsa ruumiin ääressä eikä ensin huomannut
Juhanaa, joka heittäysi polvilleen ruumiin eteen. Hetken kuluttua kohosi
huokaus Sipon rinnasta. Hän astui ulos, salatakseen kyyneleensä.