v DANN.
Ma aattelin, kun nyt jo olenton'
On varjo siitä vaan, mit' oli ennen,
Ja vartoo joka päivä kuolemaa,
Jollenkin ystävälle, hautaan mennen,
Tiet' orjantappuroista puhdistaa.
Mull' aarteit' on, jos tuhlaan miljonankin,
Jää sittenkin, mill' elon tarpeet hankin.
Liialla tuolla tuskin mitäkään
Elossa teen, en kuoloss' sitäkään.
Ma kaikkialta kuulusteltuani
En sukulaista, jolle tavarani
Antaisin, ole kuullut kustakaan;
(Osoittaen Juliaan.)
Jos siks' en lue tuota pientää piikaa,
Markankaan hintaist' tuskin arvoltaan.
Hän kaikki saa, ja siin' on sentään liikaa.
Nyt huomaatten, miks' äsken viitaten
Sit' tarjosin, mit' antaa saanut en.
FRANK.
Mut min'en nää, mit' tehnyt teille oisin,
Joll' ansaita ma suosionne voisin.
v. DANN.
Juur' ette mitäkään, syy on vaan tää:
Minua katsehenne miellyttää.
FRANK.
Sit' tuskin teiltä toivoa ma tohdin.
Enempi tarvettanne jos teill' on,
Hyvyyttä näyttää voitte muita kohdin,
Ma olen tullut siihen uskohon,
Ett' armoin all' on vaan mies kelvoton.
JULIA (itsekseen).
Mit' aattelin! Voi ynseätä mieltä!
v. DANN (hiljaa Julialle). Tuost' tulee maalari, sit' ei voi kieltää.
JULIA (hiljaa v. Dann'ille).
Viel' yksi kerta, setä, koittakaa!
v. DANN.
San koittaa, mut se tyhjään raukeaa.
(Frankille,)
Kuin taideniekka tekin toisten lailla — —
FRANK (keskeyttäen).
Leikkaako neiti laukkaa katkeraa?
v. DANN.
Ma tarkoitan, ett' tekin taiteen mailla
Matkustaisitte ympär' Europan.
Varatta sit' ei saada aikahan.