Voi häntä, jok' ilmaisee
Sanallakaan mit' ompi hän nähnyt nyt!
Häpeän saa hän niittää, hänet
Kostoni löytää maailman ääriltäi.
Ei nimeä tyttärein'
Saa kenkään mainita. Isän povessa
Lyhyt on elon taru hällä.
Minunpa olkoon vaan hänen muistonsa.
Kun perille pääsnyt ma oon,
Kun hautakumpu päälläni kohoaa,
Korvan' ei kuule ihmisääntä,
Voittoni kalliin mainita vasta saa."
Näin lausuen nous' ylös hän,
Pois astui, johtain kädestä poikaansa.
Vankkana aivan niinkuin ennen,
Salihin jätti hautojen kolkkouden.
Ja vuodet ne vaihtelivat,
Ja maine Fjalarin levis' etäälle.
Fjalarin tyttärestä vaan ei
Mainetta kuultu, kuisketta kulloinkaan.
Toinen laulu.
Shelman immelle kenpä kelpaa,
Laakson kukkanen, ken sinut saa?
Tuulosen sulotuokse,
Hengittää sua kenpä saa?
Shelman tornien kuvat päilyy
Kronan aallossa kirkkahina,
Päivä idästä valaa
Maille Morvenin koittonsa.
Sali Finjalin linnan loistaa,
Mutta sielläpä synkkinä vaan
Kolme kulkevi poikaa
Kuninkahan Morannalin.
Jousen kantaja Gall on tuima,
Rurmar soittaja suruissaan;
Vasta sodasta tullut
Vaiti on jalo Klesamor.