Myrskyn raivoten, kenties
Aaltohaudall' laivamies
Pelvon toivon vaiheella
Johtohos nyt katsahtaa.
Ehkä unho-laaksossaan
Hiutuu kurja tuskiaan,
Katsoin silmääs lempeään,
Pyys' sua tuskaa lientämään.
Ehkä tyttö paraillaan
Sinuun luopi katseitaan,
Toivoin, että lemmikkin'
Siellä kohtaa katselmin. —
Purren jos näät eksyneen,
Saata jälleen suunnilleen;
Tuskaa, unheen polkemaa,
Loistos anna lohduttaa!
Vaan jos näät mun lemmikin',
Luoppa hälle suloisin
Sätees, siihen piirtäen,
Että aikaa vartoilen.
Kuoleva.
Yö pitkä on nyt loppumaisillaan:
Ah! eikö koi jo nosta ruskojaan,
Ja järven jäät jo välky kirkkaammin?
Jo enkö kuullut teeren soivankin?
Kun aamu-aurink' kohta leimuaa
Ja räystähiltä hangen sulattaa,
Ja nään tän piskotellen nokkuvan
Editse aukinaisen akkunan,
Ja sirkka vaikenee, ja varpunen
Katolla visertääpi riemuiten,
Niin olkivuode mulle laittakaat
Portaille, sinne sairas saattakaat;
Ma tahdon nähdä, siellä leväten,
Kuink' armas luonto on ja riemuinen,
Ihailla vielä merta, metsolaa,
Ja keväimeen, miss' elin, uinahtaa.