Kesän lapset miekkosina
Vietti aikojaan;
Häirinnyt ei vaara, kina
Heidän onneaan.
Onnellisna suuteloistaan,
Armastel' ne toinen toistaan
Täynnä rauhaa
Tyyntä, lauhaa —
Senpä kalma häiritsee!
Kuinka vartookin ja uottaa,
Eipä herää nää.
Ei voi lemp', ei kevät tuottaa
Heille elämää.
Mutta heidän haudaltansa
Virkoo uusi ruusukansa,
Mullan päällä
Suvi-säällä
Uudet perhot liehuilee.
Linnustaja.
Mä metsänteitä käyskelen
Ja urkin mäntyyn, kuusehen,
Ja linnun nään jos toisenkin,
Vaan en saa käsihin'.
Ne kaikki näyttää karttavan
Mun lasketuita ansojan';
Niin tyhjänä kuin lähdinkin,
Saan mennä kotihin.
Kyll' linnustusta surkeaa
Ois syytä surra, ruikuttaa;
Vaan vaikka näytti pettävän,
En itke sittekään.
Mull' ansa vielä jäljell' on,
Jok ei oo koskaan saaliiton,
Jonnekka yhtä halullaan
Käy lintu, kuin sen saan.
Kotiini kohta päästyän'
Tän' ehtoona sen viritän:
Ja lintu on mun morsion',
Mun sylin' ansa on.
Iltatähdelle.
Tähti, illan tyttö, sie
Jon niin korkeall' on tie,
Kumman nähnet voittavan,
Murheen vaiko riemuisan?