Vaan jo riemuvilskeen yli nousee jalo;
Hiljaa siitä aukee sinitaivaan valo,
Helmassansa maa, joll' ei oo surkeutta,
Vaan yhä onnea vain vihannoi.
Kerran aika saa, kun pasuunatkin kaikaa,
Taivas tähtiryhmät kaikki koolle taikaa,
Katoovaisuuden ja tyhjän saaliiks' entää
Valtiot, maat sinikorkeuden.
Vaan ehk' auringotkin asemiltaan vaipuu,
Maamme, niinkuin huoku, sammuu, yöhön haipuu,
Unhoon rauenneiden mailmain tuhka lentää,
On jalo voittava ainahinen.
Leivo.
Nousi päivän liemu,
Sulous ja riemu
Heräs vihdoin talvihorrostansa;
Kevät solmee vaulaa,
Lehdon käki laulaa,
Keräs metsä, ilma laulajansa;
Pääsky armas lensi
Majalleen, ja ensi-
Lemmest' alkoi peippo visertää.
Kaikkein riemun kuulin;
Armaimmaksi luulin
Leivon onnen sini-taivahilla.
Senp' on hellin rinta,
Lemmen uneksinta
Laulattaa sit' elon aamusilla;
Kaikki sävelmänsä,
Ylhääll' liitäissänsä,
Kuului korvissani soivan näin:
Ket' ei kahleet haita
Ilman kauko-maita
Liitämästä — häntä onnistaapi!
Jok' on lauluun luotu,
Jolle kullan muoto
Ynnä kevät luonnon ilmi saapi!
Näin sen laulu raikui;
Monistellen kaiku
Leivon virret toi mun korvihin'.
Päivän myötä liitää,
Maita merta kiitää
Milloin Etelään ja Pohjaan milloin;
Laaksoss' suukkosilla
Olla, taivahilla
Laulaa autuuttansa aamuin illoin;
— Voi sua miekkosinta!
Kuinka pieni rinta,
Leivo, moiset riemut mahduttaa!
Toukokuun-laulu.
Terve tienoillemme,
Kaunis Toukokuu!
Terve leikkiemme
Suoja sulosuu!
Tunteen jumal'-liemu
Valjetessas läikkyy,
Rakkaus ja riemu
Kaikkialla väikkyy;
Murhe kevääll' lymyy,
Itkust' ilo hymyy,
Huolten pilvist' aamu ruskottaa.