Kukka kuihtununna
All' ol' hyyn ja jään,
Syksyll' lakastunna
Kuoli mielellään.
Talvi — hirmun lailla,
Joka seudut raastaa,
Autioilla mailla
Käskyn kieltä haastaa —
Haudall' istui, sääti
Surmaa, kaikki jääti
Synkkä, kolkko niinkuin kuolon yö.
Säteitä ei luotu
Pohjan aamuhun,
Kyyneleit' ei suotu
Yölle, siksi kun
Ajain joutsenillaan
Kukkais-kevät koitti,
Päivän' kultas, illan,
Aamun purppuroitti,
Sorsi talven vallan,
Mursi kahleet hallan,
Vienon Flooran kutsui nähtäviin.
Nytpä lehtoloista
Sulle nousevat
Kukkais-silmikoista
Uhrit riemuisat;
Kiitostas vaan huohuu
Ruusut ruskoposket,
Kunniakses kuohuu
Hopeoitaan kosket;
Linnut riemumielin
Laulaa kiitoskielin
Kanssamme: oi terve Toukokuu!
Muuttolinnut.
Te kulkuri-vierahat oudossa maass',
Kosk' etsitte syntymä-laaksoa taas?
Kun vuokko jo tuikkaa
Taas syntymämaalla,
Ja hettehet suikkaa
Taas leppien alla,
Koht' alkavat lentää:
Ei johtoa lie, —
Heit' eksytä sentään
Ei siintävä tie,
Perille se vie.
Kyll' löytävät armahan Pohjolan nuo,
Miss' suojaa ja ruokoa luonnotar suo;
Kyll' lähteiden suilla
Siell' uupuva tointuu,
Ja oksilla, puilla
Vaan riemuja sointuu;
Yöauringon koittain,
Uneksivat vaan;
Ja lempeä soittain,
Ei kaukaisen maan
Tiet' aatellakaan.
Niin tyyninä onnelan lapsoset nuo
Vaan sammale-honkihin suojansa luo;
Ka, siellä ei surra:
Ei itku ja huolet,
Sen muuria murra,
Ei myrsky ja nuolet;
Miss' onnea päivä
Se hohtava suo,
Ja yön rusohäivä,
Jok' untahan luo
Ja tuutivi nuo.
Sä eksyvä henkonen oudossa maass',
Kosk' etsinet syntymä-seutuja taas?
Isäisi kun mailla
Jo palmuset läikkyy,
Niin lintusen lailla
Sun siipesi väikkyy;
Koht' alkanet lentää;
Ei johtoa lie Eik'
eksytä sentään
Sua siintävä tie,
Se mailles sun vie.
Paimenpoika.
Kauniina taivahille
Jo päivä nous',
Siit' ilo maisemille
Ja toivo uus'.
Ja metsän lehväpuista
Vaan riemu soi;
Hänt' ilman linnut muistaa,
Ken kaikki loi.