TEKMESSA.
Mä olen köyhä vaimo, puutteenalainen
Ja yksinäinen, joka vavistuksella
Nyt kuulen armottoman äänen kovuutta.
Se olen. Ken mä ollut? Olen kokenut
Sit' ihmis-osaa, jossa lailla ruokosen
Välistä kylmän tuulen, toiste lämpimän
Käsissä heilumme. Miks täällä viivyn mä?
Se kuule: syystä että täällä tuntuu maa
Pehmoisemmalta jaloilleni, ilma myös
Suloisemmalta hengittää kuin muualla,
Ja syystä että kieli kauniin kaikista,
Hellenein kieli täällä suloisimmin soi.
RHAISTES.
Sun vastaukses kiertää kysymystäni,
Ja sokeanakin sä osaat varoa.
Mut tiedä: itse luikertava käärmekin
Se astiahan pyytäjänsä kiusataan
Ja hänen viittaustaan tottelemahan;
Sen saat myös nähdä ettei mua vastahan
Sun viekkautesi voi mitään toimittaa.
TEKMESSA.
Oi, suo mun mennä.
RHAISTES.
Tehtyäsi tilisi.
TEKMESSA.
Pois saata mua, poika.
RHAISTES.
Täält' et mennä saa
Sä ennen kuin mä tiedän kaikki kohtasi.
TEKMESSA.
Sä mitä tahdot? Sinut kuka lähetti
Mun tielleni? Ja minkä vallan käskystä
Sä, julma, vaadit multa tuota tiliä?
On sulla silmäin näkö, minä sokea,
Sä minun näät, vaan sua en mä nähdä voi.
Jos toisen tulee kysyä ken toinen on,
Ei sinun suinkaan oo se ensin tehtävä.
RHAISTES.
Jos niin sä mietit, syyt' ei ole minulla
Kuin sulla piillä, siis ken olen ilmoitan.
Eurysakes mä olen, Aiaan mainion
Ja vaimonsa Tekmessan poika ylevä.
TEKMESSA.
Sä?
RHAISTES.
Mä.