EUBULOS.
Se anna tänne, poika. Vanha silmäni,
Sä ällös synkisty, vaan kyynel pidätä,
Mi nousta tahtovi nyt sydämmestäni,
Ett'ei se sua näkemästä estäisi.
Oi kypäri, on kirkkautes tummennut,
Ja vaskes homehtunut, kultas kiiltää vaan,
Uskollisuuden kuva, jota murtaa ei
Voi mitkään vaihtelevan onnen kohtalot.
HYLLOS.
Isäni, ota haarniska tää mainio
Ja kilpi, miekka. Ihmettelen kuvaillen
Tuon ase-puvun väkevätä kantajaa.
EUBULOS.
Jo heikontunut olen paljon sitten kuin
Tuon haarniskan mä nostin, huolet heikontaa.
Se tuntuu raskahalta vaikka tyhjä on,
Ehk' enin tyhjyytensä tähden. Muinoin se
Sisälsi sydämmen, joss' oli yhteinen
Kotinsa koko Salaminin kansalla.
Oi kilpi, miekka, todistajat arvokkaat
Tuhosta monen miehen, loppui aikanne.
Nyt ketään koskematta maassa ruostukaa.
Pois tule, poika, luola ompi tyhjä jo.
HYLLOS.
Mit' ai'ot tehdä, isä, tällä aarteella?
EUBULOS.
Sen mielin haudata, sentähden hauta tuo.
HYLLOS.
Noin kaunihita aseita, joit' ihminen
Ei tehdä taida, haudan helmaan hävität.
Ne mulle anna taikka myö ne kultahan.
EUBULOS.
Niit' ompi kuninkaamme Aias kantanut,
Tuo poika Telamonin. Tältä saarelta
Kun purjehti hän Troian sotaan, huostaani
Hän antoi ne. Niit' ai'on myöskin varjella.
Siis upota ne hautaan.
HYLLOS.
Sua tottelen,
Vaikk' ensi kerran murhemielin tottelen.
Siis maineetonna lepää tuossa haarniska,
Ja ruostukaa te, kilpi, miekka, kypäri!
Oi ett' ois mulle suotu teihin puetun
Tään kurjan kansan pelastajan nähdäksein.
Mut kas, Tekmessa saattajoineen lähestyy,
Ja vieras myös; oi jumalat, hän henkiin taas
On herätetty ihmeen kautta.
EUBULOS.
Joudu vaan!
Ja taita lehdon oksia ja hautahan
Ne syydä päälle aseitten niin kosolta,
Ett'ei vois nähdä silmä jonkun kavalan
Mit' ompi niiden alla.