Päivällispöydässä, jossa översti kohta sen jälkeen istui kahden kesken apulaisensa kanssa, oli hänellä hyvä tilaisuus kenenkään estämättä tyhjentää koko puhetulvansa häntä vastaan. Herra Gåsevinge istui ihan tyynenä, nykäsi vaan silloin tällöin olkapäitänsä niinkuin vesilintu rankkasateella ja odotteli uutta päiväpaistetta. Eikä se kauan ollutkaan piilossa.
"Gåsevinge", sanoi översti, kun oli kylliksi torunut, "tyhmyydestäkö vai viisaudesta se vanha narri tunnusti?"
"Molemmista, herra översti", vastasi toinen. "Tyhmyys ja viisaus ovat hyvin lähellä toisiansa, ja minun luullakseni saattaa hän nyt syystä kyllä toivoa armahtamista, kun osoitti olevansa niin rehellinen."
"Mitä, pitäisikö minun nyt päästää käsistäni lintu, kun kerran sain sen pyydetyksi?"
"Ei suinkaan kokonansa, herra översti, vaan ehdollisesti, niin että hän saa armoa, jos teettää uuden velkakirjan."
"No niin, hyvä Gåsevinge, kiitos teille siitä neuvosta. Minä en ole mikään nylkyri enkä tahdo ketään rehellistä ihmistä saattaa turmioon. Hankkikaa te vaan minulle uusi laillinen velkakirja, niin pääsen minä siitä pulasta ja saan jotakin säästöön ensi keräjiin. Kyllä siitä juttu tulee, sillä saanpa varmaankin silloin uudestaan hakea. Ajat ovat huonot, hyvä ystävä, täytyy säästää. Varokaa vaan vast'edes älkääkö tehkö minulle enää semmoista kepposta, oppikaa jo vihdoin käsittelemään asioita vakavuudella."
Herra Gåsevinge kumartaen kiitti neuvosta, leikkasi hyvän palan paistia ja unhotti seuraavana silmänräpäyksenä sekä viimeiset että kaikki entisetkin huolensa.
Linnavangit.
Suunnitelma.
haimaan erään pohjoisen lahden rannalla on Savonlinnan kaupunki ja sen vieressä kapeassa salmessa samanniminen linna, ikivanha, korkeamuurinen ja pyöreätorninen. Rauhallisina aikoina on sitä lujaa paikkaa käytetty pahantekijäin säilönä, ja noille onnettomille oli se kaksin verroin surullinen vankila, kun näet se itse oli niin synkkä ja sen ympäristö niin viehättävän kaunis. Kuinka monta ikävöivää katsetta onkaan noista elävien haudoista liidellyt Saimaan valoisten laineiden yli; sitä vilkkaammin vaan turmeltunut tai sortunut sydän tunsi vankilan ummehtuneen ilman ja kahleiden painon katkeruutta.