Jos sattui niin, ett' ympärillään näki nyt koko parvensa, kas silloin huusi hän mielissään: "Hurraa, sepä sukkela temppu, nyt ollahan herroina!"
Mut jos väki käy, kun juosten hän sodan liekkihin ennättää: "Jumal'auta, minkä nyt saan häpeän! Kuin kilpikonnat he käyvät, taas joukkoni jälkehen jää."
Viiskymment' urhoa johti hän näin, kun alkoi taistelu maan; mut joukko se harventui vähittäin, kakskymmentä Vaasan-poikaa nyt jäljellä häll' oli vaan.
Mut suuriko joukko vai pienempi,
Zidén mitä siitä ties?
Yhä niinkuin ennenkin komensi:
"Nyt joutu on tarpehen, pojat,
mars, jäljissäin joka mies!"
Oli Virran tappelu parhaillaan, hänen tuo oli viimeinen, ja kaikki nyt riippui hetkestä vaan, Fahlander, Malm ja Duncker, ne ryntäsi rannallen.
Ei ollut heitä kuin sataa kuus, tuhat miestäpä Tutshkov toi; mut näin tuo uljas Fahlander huus: "Nyt mennähän kolmin joukoin, kuka ensin ehtiä voi?"
Fahlanderin lauseen kuuli Zidén, pian kyllä sen nähdä saa. "Edespäin!" hän huus, "jalat liikkeesen; hurraa, pojat Vaasalaiset, se nyt mies, joka kiiruhtaa!"
Useastipa kyll' oli huutanut näin sekä käskenyt joukkoaan, ei ennen noin toki hurjin päin, noin kiirein Ryssien kimppuun hän rientänyt milloinkaan.
Likikään ei muut viel' ennättänyt, hän kun kolme jo haavaa sai. Hänen voimans' uupui, taakseen nyt hän katsoi, kuinka ne kulki, pojat apuun ehtikö, vai.
Hän vaipui maahan ja katsasti. Mitä nyt! Tämä ihmeeks käy! Vieressään vanha on korpraali, yks ainoa Vaasan-poika, mut toisia vaan ei näy.