Tuli ryntäysjoukko jo kohdallen,
Zidén sitä tarkastaa:
"Mut tuosta ma mieheni kai tavannen?"
Vaan turhaa, ei näy heitä,
nyt ei malta hän kauempaa.
"Näen muiden jo voittohon rientelevän, mun miehiän' en vaan nää. Jumal'auta, minkä nyt saan häpeän! Kuin kilpikonnat he käyvät, taas joukkoni jälkehen jää."
Mut silmäns' sammuvan auki nyt luo korpraali, kun kuulevi sen: "Vait, herra, ei paikallaan puhe tuo, häpeästä ei nyt sovi haastaa. te urhoja johditten."
"Väki muu jos näin olis ryntäillyt, niin monta ei sortunut ois. Joka mieshän meistä on kaatunut nyt, etupääss' oli Vaasan joukko, siis sen tuli korjasi pois."
"Taaks ette te enää silmänneet, kun käskitten: 'edespäin!' mut teitäpä kaikk' ovat seuranneet, eik' ykskään muuten jäänyt kuin urhona kaatuen niin."
Veriseltäpä hiekalta kättään vain luutnantti se nyt kohottaa, näkö kirkastuupi ja riemahtain povi kuolinhetkenä nousee, hän hattua heiluttaa:
"Vai kunnialla he kaatuivat, sekä ehtivät ensiksi, ja jäljissäin mun seurasivat, hurraa, sepä sukkela temppu, nyt kuollahan herroiksi!"
TORPAN TYTTÖ.
Ja päivä laski, suvinen tul' ilta ihanainen, majoille maille valahti jo rusko sammuvainen, väsynyt päivän vaivoista miesjoukko vaeltaa, työn tehtyään se kotihin iloiten palajaa.
Työns' on se tehnyt, niittänyt on viljan kallihimman, vihollisjoukon vanginnut tai lyönyt rohke'imman. Kun päivä nous', se taisteluun jo oli lähtenyt, kun voitto viimein saatihin, ol' ilta ehtinyt.