Tulipa sotatemppuja nyt Dufvan harjoittaa, se omituist' ol' laatuaan, ja nähdä hupaisaa; korpraali huusi nauraen ja nauroi huutaen, Sven toimessa ja leikissä ol' yhtä totinen.
Niin uupumaton oli hän kuin tuskin yksikään, hän maata polki tömisti ja astui hiessään; mut käännöstä kun käskettiin, hän pettyi ainiaan, tek' "oikeaan" ja "vasempaan" päin vastoin aina vaan.
"Jalalle pyssy" oppi hän ja "pyssy olkahan", tanahan laski painetin ja teki kunnian; vaan "kunniaa" kun huudettiin, hän laski painetin, kun pyssyn piti jalalle, se olkaan lensikin.
Näin tuli Dufva kuuluksi äkseerauksestaan, ja kaikki, miehet, päälliköt, ne häntä nauramaan. Mut vakaana hän astui vaan ja tyytyi kaikkihin, ja toivoi aikaa parempaa,—niin sota syttyikin.
Kun joukon tuli lähteä, niin miehet miettimään,
kyllinkö viisas Dufva lie sotahan lähtemään.
Hän antoi heidän hölpöttää ja tyynnä tuumi vaan:
"Jos muiden kanss' en mennä saa, tok' yksin mennä saan."
Omasta kohden kuitenkin sai pyssyn, rensselin, leirissä teki rengin työt, sodassa soturin; mut passaukset, tappelut käv' yhtä juoheaan, eik' araks häntä mainittu, vaan hupsuks toisinaan.
Paluuta tehtiin, Ryssä tuo hätyytti ahdistain, ja jokivartta Sandels nyt peräytyi verkkaan vain. Vähäisen matkan päässä siit' on porraskäytävä, ja siinä seisoi miestä vain noin parikymmentä.
Tien korjuu heillä toimena, ja, työnsä tehtyään, etäällä sotain melskeestä pitivät lystiään ja lähitalost' ottivat, mit' irti saivat vaan; Sven Dufva myötä oli myös, hän pantiin passaamaan.
Mut toista tuli törmältä, kun täyttä vauhtia, riens' ajutantti Sandelsin, hevonen vahdossa: "Jumalan tähden, portaallen, aseihin", huusi hän, "vibollisjoukon tiedetään täst' yli pyrkivän."
Päämiehelle hän lisäsi: "te silta purkakaa, jos voitte, muuten viimeiseen verehen taistelkaa! Hukassa kaikk' on, taaksemme jos Ryssät ennättää; apua saatte, kenraali jo tulla lennättää."