Suvusta vait! Ei vierittää rikosta sille saa; ei muut, hän yksin häpeää saa työstään kannattaa. Ken kavaltanut maansa on, on suvuton ja lapseton.
Kavala käsi, pantuna tueksi Suomenmaan, häväistys, kammo, kuolema, kirous, patto vaan ne hänen nimens' olkahan, näin säästät korvaa kuulijan.
Kaikk' ota haudan synkeys ja tuskat elämän, tee niistä hälle nimitys: surua vähemmän se nimi tuopi kuitenkin kuin Viaporin petturin."
MAAHERRA.
Kasvaako maine tanterella vaan, jot' uljaan urhon veri kostuttaa, ja eikö aseetonkin toisinaan voi miehuutt' osoittaa?
Syvällä Suomess' oli kätkynyt mies, rauhan mies jo nuorest' ijästään; rauhassa vanhenneena hoiti nyt maaherranlääniään.
Wibelius nimensä,—se korkean ei suvun ollut, arvokas tok' on: se hänen nimenään sai kunnian ja nousi arvohon.
Kultaiset päivät vankan miehuuden hän rauhan toimiss' oli viettänyt. Nyt sota riehui maassa isien, hän vanhus oli nyt.
Saaliina raastettuna ystävän ja vihollisen kesken vuorottain, sai levon, rauhan antaa alttiiks hän hyväksi voittajan.
Lakia suojella, ja huojentaa maan kuormaa, pyhä tehtävänsä on, siks ei hän päivin koskaan rauhaa saa siks yökin uneton.