Ja turhaan ponnistaen Ryssät vastustaa, ens kertaa ahdingossa näillä mailla. Rajevskin tulet ei voi enää kauhistaa, pelätty, kuulu nimens' sammua nyt saa, se tenhoaan ja voimaansa on vailla. Mut vielä koitos. Laumat Ryssien ne pakenee, mut uudet sijaan saapi; jo hiiltyy vauhti Suomen urhojen; mut kaukaa, hetki hetkelt' yhä paisuen, nyt Porin uljas marssi raikahtaapi.
Avuksi Döbeln joutuu. Sanan saatuaan hän väkimarssin tänne riensi kohta. Tutulle nuotille jo, kuules, hurrataan. Hän näkyy.—Adlercreutzpa innostuksissaan nyt hänen kanssaan joukot tuleen johtaa. Viel' leimuu sodan soihtu tuokion, mut kohta sammuu se ja maahan kaatuu; taas Siikajoen tanner meidän on, taas kunniamme verin pesty, tahraton, ja ensimmäinen, suuri voitto saatu.
Hän, joka jäiselläkin hangell' astuen rakasti maataan mieltä palavalla, jok' iloin sille verens' antoi lämpöisen ja, kaikkein horjuessa, Suomen mainehen pelasti vielä voimall' urhoisalla, hän lepää. Rauhaan pääsi sankari, maa Svean hänet kätki turvahansa; jalosti sielläkin hän taisteli, ja tuskinpa se päivä koskaan koittavi, kun hänt' ei muista Svean jalo kansa.
Mut sankar'maassa vaikka unhotuksiin jäis tää muisto suurempien muistoin kautta, nimensä jos ei sydänt' enää sytyttäis, ja kuluneine kirjaimineen hyljättäis tuon uskollisen suomalaisen hauta; ei miehen maine kuolis kuitenkaan, ei, henki rientäis ylpeällä miellä laineiden poikki syliin synnyinmaan: tääll' ei hän unhotukseen joudu milloinkaan, tääll' elää hän, vaikk' onkin hauta siellä.
TIETOJA RUNOISSA MAINITUISTA HENKILÖISTÄ JA PAIKOISTA YM.
Adlercreutz, Kaarle Juhana, oli v:n 1808 sodan kunniakkaissa vaiheissa suomalaisen pääjoukon varsinaisena johtajana. Hän oli syntynyt Uudellamaalla lähellä Porvoon kaupunkia 1757. Hän, samoin kuin useat muut "Tarinaimme" sankareista, harjaantui ensiksi sodan urhotöihin ja osoitti miehuuttaan jo edellisessä Ruotsin sodassa Venäjää vastaan vv. 1788-90, kuningas Kustaa Kolmannen hallitessa Ruotsin valtakuntaa, johtaessaan ensin kapteenin ja sitten majurin arvoisena Karjalan rakuunia; silloin kunnosti itseään esim. Porrassalmen ja Pirttimäen tappeluissa. Kun sotaa Venäjää vastaan taas käytiin 1808, sattui niin että 16. p. huhtik. suomalaisen sotajoukon yliajutantti, eräs kreivi Löwenhjelm, joutui Venäläisten vangiksi, ja silloin nimitettiin Adlercreutz hänen sijaansa. Tässä virassa hänen velvollisuutensa olisi ollut pitää huolta siitä, että sotamarsalkka Klingsporin käskyt ja hankkeet nopeasti ja täsmällisesti pantaisiin toimeen, mutta koska Klingspor oli kykenemätön sodan pääjohtajaksi, ryhtyi Adlercreutz toimeliaasti ja urheasti koko sodan johtamiseen. Jo 18 p. huhtik. löi hän Venäläiset Siikajoen tappelussa (katso tarkemmin kertomusta siitä Siikajoen alla), jonka jälkeen sai kenraalimajurin arvon; voitti sitte vielä nuo kauniit voitot Lapualla ja Alavudella, taisteli miehuullisesti joukkonsa etunenässä Ruonassa, Salmella ja Oravaisissa, ynnä muissa paikoissa. Hän osoitti itse aina suurta urhoutta, nähtiin aina kuumimmassa taistelumelskeessä kehoittavan, tyynnyttävän ja johtavan. Sentähden kaikki soturit hartaasti häntä rakastivat ja ihailivat. Sen jälkeen kun Suomen armeijan uudestaan oli täytynyt peräytyä, jätti A. tammikuun ensi päivinä 1809 päällikönvirkansa ja meni Tukholmaan. Hän oli sitten niiden joukossa, jotka 13. p. maalisk. 1809 vangitsivat tuon ymmärtämättömän hallitsijan Kustaa IV Aadolfin ja panivat toimeen uuden hallituksen Ruotsin valtakunnassa. Sittemmin hän eli vielä muutamia vuosia Ruotsissa ja sai siellä valtakunnan korkeimpia arvoja, mm. ylennettiin kreiviksi; kuoli v. 1815.
Aflecht, Juhana Henrik, synt. v. 1756, oli kapteeni Savon jalkaväkirykmentissä ja sai kuolinhaavan Revonlahden tappelussa 27 p. huhtik. 1808, kohta sodan alussa.
Alavus: Alavudella, aivan lähellä pitäjän kirkkoa, voitti Adlercreutz
Venäläiset 17 p. elok. 1808.
Aminoff, Kustaa, synt. Taalain maakunnassa Ruotsissa 1771, oli 1808-09 vuosien sodan aikana Karjalan jääkärien päällikkönä, arvoltaan everstiluutnantti, ja sittemmin eversti, johtaen kunnolla heitä Revonlahden, Lapuan, Alavuden ynnä muissa tappeluissa. Sodan jälkeen hän jäi Suomeen asumaan, oli Kuopion läänin maaherrana 1810-27 ja kuoli Ruoveden pitäjässä 1836.
Anjala, talo Elimäen pitäjässä, lähellä Kymijokea; siinä yhtyi, kun kuningas Kustaa III v. 1788 oli ruvennut sotaan Venäjää vastaan, joukko upseereja niin sanottuun "Anjalan liittoon" vastustaaksensa kuninkaan hankkeita ja pakottaaksensa häntä kohta paikalla tekemään rauhan.