VANSEN. Vaan jos te näin ikään annatte edelleen mennä, niin saatte pian kokea muuta. Hyi! Mitä Kaarle Rohkea, Freedrikki Sotija, Kaarle Viides eivät voineet, sen teettää Fiilippi nyt yhdellä vaimolla.
SOEST. Niin! Niin! Ne vanhatkin ruhtinaat sitä jo koettelivat.
VANSEN. Totta kyllä! — Vaan meidän esi-isämme pitivät varansa. Niin pian kuin he mihin herraan tuskastuivat, sieppasivat he häneltä muutamakseen pojan ja perillisen pois, pitivät sitä luonaan ja antoivat vasta oikein hyvillä ehdoilla takaisin. Meidän isämme olivat miehiä! Ne ymmärsivät oman hyvänsä! Heiss' oli pontta ja perää. Miehisiä miehiä! Vaan senpä tähden ovatkin meidän etuoikeutemme niin selvät, meidän vapautemme' niin tukevalla pohjalla.
SAIPPUANKEITTÄJÄ. Mitä te jaarittelette vapauksista?
KANSA. Meidän vapauksistamme, meidän etuoikeuksistamme! Puhukaa enemmän meidän etuoikeuksistamme!
VANSEN. Meillä Brabantilaisilla erittäin, jos kohta kaikillakin maakunnilla on omat etuutensa, niin meillä niitä on kaikkein runsaimmin. Minä olen lukenut kaikki tyynni.
SOEST. Niin sanokaa julki!
JETTER. Antakaa kuulua!
ERÄS PORVARI. Niin, minä pyydän teitä!
VANSEN. Ensiksi seisoo näin kirjoitettuna: Brabantin herttuan pitää olla meille hyvä ja uskollinen herra.